14.4.2016

Tee se itse: Uutta ilmettä pihan betonilaatoille ja kutsu tuunausiltaan Tikkurilaan


Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila


Tikkurila haastoi mut ja Weekday Carnival -blogin Riikan kehittelemään piha- ja puutarha -teemalla tuunausideoita ja kylläpä olikin kutkuttava tehtävänanto! Hetken ideoituani keksin että olisi hauska tuunata betonilaattoja - niitähän löytyy varmasti aika monelta pihalta jo valmiiksi ja saattavat joskus kaivata jotakin virkistystä. Tuumasin että olisipa hauskaa jos laattoja voisi kuvioida jollakin, vaikka ne olisivat jo vanhoja ja paikallaan maassa. Tikkurilalta löytyi justiinsa sopiva sopiva tuote tämän idean toteuttamiseen, Patio -kivikuullote.

Tämä mun tuunausideani sai inspiraatiota marokkolaisista laatoista ja niiden geometrisistä kuvioista. Yksinkertaiset kolmiot on suhteellisen helppo toteuttaa teipillä rajaamalla ja niitä voi varioida kivasti asettelemalla laattoja eri asentoihin - tai tekemällä kuviot eri päin jos kuvioi jo valmiiksi maassa olevia laattoja. Minä tein laattoihin kolmiot kahdella värillä, mustalla ja harmaalla. Vielä yksinkertaisemminkin kuvioinnin voisi toteuttaa, esimerkiksi niin että jakaa laatan teipillä puoliksi vinottain ja maalaa yhdellä kuullotevärillä vain yhden kolmion. Tarkemmat teko-ohjeet betonilaattojen kuviointiin löytyvät tuolta Tikkurilan ideasivuilta.  Sieltä löytyy myös Riikalta monta upeeta tuunausideaa pihaan ja puutarhaan, katsokaapa koko tuunauskoulu-setti!







Lunta oli vielä reilusti maassa kun ryhdyin tätä ideaa toteuttamaan. Siispä piti koota tuunattavat uudet betonilaatat mökin lämpimään olohuoneeseen ja värkätä siellä. Vähän humoristista oli kyllä kantaa betonilaattoja ees taas ja kyykkiä olkkarissa niitä kuvioimassa - onneksi pian kelit alkavat jo olla niin lämpimät että askarointi pihalla valmiiksi maassa olevien laattojen kanssa onnistuu. Geometrisesti kuvioiduista laatoista tuli minusta tosi kivat. Nämä laitetaan todennäköisesti mökin pihaan mustan saunan edustalle, sopivat sinne kuin nenä päähän.
 
Alkoiko tuunaussormia yhtään kutkuttaa? Tikkurila järjestää toukokuussa Vantaalla kaksi pihasisustusaiheista tuunausiltaa johon olette tervetulleita. Tosi kiva tilaisuus päästä tekemään käsillään - ja talo tarjoaa välineet ja materiaalit! Iltoja on kaksi: keskiviikkona 11.5. ja torstaina 12.5. klo 17-20. Minä olen illassa mukana tuolloin torstaina12.5., keskiviikkona tuunaamassa on Riikka. Olisipa tosi mukavaa jos tulisitte mukaan ja moikkaamaan! Ilmoittautumaan pääsee tästä linkistä.

(Ylin kuva: Riikka Kantinkoski.)

12 kommenttia :

  1. Tosi kiva tuunaus! Tylsistä tuli nätit :)

    VastaaPoista
  2. Mahtava idea, toteutukseen menee :)

    VastaaPoista
  3. Loistava idea!!! Harvakseltaan näkee näinkin helposti ja halvasti toteutettavia tuunausvinkkejä, ja vielä todella kaunis lopputulos!

    VastaaPoista
  4. Kivan näköisiä. Toteuttaisin heti idean jos tarvitsisin betonilaattoja.

    VastaaPoista
  5. Kiitos hyvästä ideasta! :)

    VastaaPoista
  6. Haha että joku jaksaa.... ;) Hyvä idea! :) Multasormi alkaa uhkaavasti syyhytä, se on selvä.

    VastaaPoista