8.3.2016

Kaupunkikodin remonttipäivitys, osa 11: komeat jalkalistat pisteeksi i:n päälle






Kaupallinen yhteistyö: Domus Classica

Tuossa tuo yks kultainen ystävä kyykkii maalaamassa meidän uusia jalkalistoja! 

Täällä uudessa kaupunkikodissa oli ihan ok jalkalistat, mutta tuumattiin että ne vaihtamalla voisi remontissa tehdä asunnolle vielä lisää luonnetta. Siispä noin 8cm korkeat vanhat listat irroteltiin ja pakattiin odottamaan kyytiä maalle. Listat oli propattu tiukasti seiniin ja ne irtosivat hankalasti, halkeilivat ja ottivat isoja möhkäleitä seinän rappausta mukanaan. Mutta sellainen satsi saatiin ehjänä talteen että mökin yläkerran kesähuoneeseen piisaa hyvin sieltä vielä puuttuvat listat.

Uusiksi listoiksi valkattiin rautakauppa Domus Classican listavalikoimista tosi komeat, 14 cm korkeat kaunottaret. Ne maalattiin (tai siis Mani maalasi, sanoinko jo että HURRAA auttavat ystävät!) pariin kertaan, annettiin kuivua ja sitten aloitettiin mittailu- ja leikkelyurakka. Minulla ei hermo kestä listojen mittojen ja jiirien miettimistä ollenkaan. Mutta onneksi saatiin apuun maailman paras sisko jonka pinna on kuin tehty tällaiseen järkeilyyn ja toteuttamiseen. Koko asunnon listat pätkittiin valmiiksi yhdessä päivässä (ja tähän toinen HURRAA!). Iso osa listoista on vielä irrallaan ja kiinnittämättä kun pitää pähkäillä antennijohdon vetämistä niiden taakse ynnä muuta, mutta irtonaisinakin ne jo tekevät asunnosta ihan toisen näköisen. Tämä kotihan valmistuu!







Katonrajojen holkkalistat, lipeöity lattia, harmaat seinät, kattorosetit ja jalkalistat pelaavat nyt hyvin yhteen. Kokonaisuudesta tuli silleen viehättävän vanhahtava, mutta kuitenkin freesi ja ihan tämän päivän olonen. Tykkäisin että sopii kivasti 1900-luvun alun taloon. Kiitos hurjasti vielä funtsaamisavusta ja yhteistyöstä Domus Classican Helsingin Erottajan myymälään, asiantuntijavinkeillä tästä tuli tosi hyvä! 

Ja tyrkätäänpäs kuvat vielä samasta huoneen nurkasta ennen ja jälkeen remontin. Korkeammat jalkalistat ovat mittasuhteiltaan ja profiililtaan tuon kaakeliuuninkin kanssa minusta aika osuva pari.




15 kommenttia :

  1. Ihanasti nousee tuo kaakelitakka esille. Upeaa jälkeä!

    VastaaPoista
  2. Kertakaikkisen kaunis, aivan mykkänä ihastelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, no mutta onpas ihanasti sanottu. Kiitos.

      Poista
  3. Todella kaunista! Niin hyvää työtä olette tehneet. Ystävät myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman ystäviä ei olis tullut kuin hermoraunioita :D Kiitos Pilviraitti!

      Poista
  4. Voi että näyttää upealta! Listat tuovat arvokkuutta, ja kokonaisuus on todella harkittu ja tyylikäs. Hyvää työtä!

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvin toteutettu remppa! Olen innolla ja mielenkiinnolla seuraillut teidän remppaprojekteja ja materiaali-/sävyvalintoja. Hyvä te! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa Maru että oot käyny seurailemassa :) Kiitos!

      Poista
  6. Saitte kyllä aikaiseksi todella kauniin kokonaisuuden, upea uuni!

    VastaaPoista
  7. Takka hehkuu niinkuin jalokivi uuden värityksen myötä. Hienoja valintoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos anonyymi! Jännää miten paljon kaakelien vihreään saävyyn nuo ympäröivät värit vaikuttavat.

      Poista
  8. Hienot listat! Sopii vanhaan taloon. Itse olisin valinnut tummemman sävyn. Haluaisin myös selventää että se on kaakeliuuni, eikä takka.

    VastaaPoista