30.11.2015

Finlaysonin joulua Vihreässä talossa + arvonta







Kaupallinen yhteistyö: Finlayson


Joulun tunnelma tulee taloon pienistä asioista. Pedataan sänkyyn puhtaat lakanat. Laitetaan hellaan tuli ritisemään. Unohdetaan turhat kiireet ja piiloudutaan hämärän hyssyyn. Annetaan joululaulujen soida. Piirongin laatikosta kaivetaan pieniä pilkahduksia punaista, servettejä ja kruunukynttilöitä. Sytytetään kynttilä sinne ja toinen tänne. Muutamista jutuista sen kummemmin suorittamatta se joulun onni tulee.

Sain Finlaysonilta mukavan tehtävän ottaa talossa kuvia joissa on joulun tunnelmaa. Valkkasin kuviin heidän jouluvalikoimistaan noihin omiin aatoksiini passaavan Onni-kuosin. Yläkerraan kammariin petasin pussilakanat harmaasta Onnista. Pöytään katoin punaiset sydämet. Ja kyökissä hellan hantaakissa roikkuu Onni-käsipyyhe odottamassa tositoimia. Tuo klassikkokuosi sopii Vihreään taloon kuin nenä päähän. Soma sydänmeri on monelle varmasti tuttu. Se ei ole ihme sillä sympaattista Onni-kangasta on painettu vuosien varrella yli miljoona metriä. Minäkin muistan sen jo lapsuudesta 70-luvulta, silloin sitä lie valmistettiin ainakin ruskeana ja vihreänä. Nyt se tekee paluun mun elämääni harmaana ja punaisena.

Ja nyt laitetaan tämän yhteistyön merkeissä käyntiin kiva ARVONTA jonka palkintona on 100 euron lahjakortti Finlaysonin myymälöihin. Sillä voi valkata itselleen vaikka mukavan pinon Onnia jouluksi kotiin, taikka sitten jotain muuta mieleistä Finlaysonin valikoimista. Vaikka lahjapakettiin käärittäväksi.

Osallistu 100 euron lahjakortin arvontaan yksinkertaisesti jättämällä tähän postaukseen kommentti maanantaihin 7.12. mennessä. Pelkkä huikkauskin riittää, mutta jos haluat niin kerro vaikka mikä tekee sinun mielestäsi kotiin joulun. Jätä halutessasi kommentin mukana sähköpostiosoitteesi, se nopeuttaa voittajan tavoittamista arvonnan päätyttyä. Jos kommentoit anonyyminä, keksithän itsellesi nimimerkin jotta erotut muista nimettömistä.

Ja sitten vain kommentoimaan - onnea arvontaan!

EDIT: Arvonnan osallistumisaika on päättynyt, voittaja julkistetaan pian!

 

291 kommenttia :

1 – 200 / 291   Uudempi›   Uusin»
Nimetön kirjoitti...

Voi kun ei osaa päättää, mutta arvonnassa mukana!! -NannaStiina-

Johanna kirjoitti...

Onpa ihana arvonta! Terveiset Tampereelta, Finlaysonin kotikaupungista. johpura(at)gmail.com

Jessika kirjoitti...

mukana ollaan

Mäkisen kauppa kirjoitti...

Mukana. Samaa kuosia vanhana löytyy täältä ja jouluksi ne esiin otetaan

Idahhh kirjoitti...

Joulu tulee juurikin niistä asioista, joita mainitsit sekä yhdessä olosta ja lämmöstä, jota annamme toisillemme :) idahhh@outlook.com

pippanen kirjoitti...

Kynttilät ja perheen yhdessäolo ovat joulun tunnelman kohokohdat.
Osallistun arvontaan

Anette kirjoitti...

Muistan Onnikuosin lapsuudesta. Mamman luona on ollut joulun aikaan. <3 Arvonnassa mukana. ane.virtanen@gmail.com

Nimetön kirjoitti...

Joulua en juurikaan kotona vietä vaan siskoni perheen luona ja se tekee minulle joulun: rakkaat ihmiset, tuttuja koristeita (aina myös jotain uutta kaunista tullut mukaan) ja toistuvat rutiinit. Yllättävän paljon näin aikuisenakin nautin jouluna asioiden toistuvuudesta samanlaisina vuodesta toiseen, kaipa siitä tulee lapsuuden joulumuistoja :)

paula piste ihalainen ät gmail com

Eeviregina kirjoitti...

Joulu tulee kynttilöistä, perinteisistä koristeista ja mausteiden tuoksusta. Jouluksi laitetaan aina uudet lakanat sänkyyn. Arvonnassa mukana.

Solja kirjoitti...

Mukana!

Nimetön kirjoitti...

Teillä Vihreässä talossa on kyllä hurjan tunnelmallista ympäri vuoden, mutta joulun aika sopii erityisesti vanhan talon henkeen! karinhakula@gmail.com

Mari / puolitoistakerrostakotia kirjoitti...

Ihana arvonta<3 Joulun tunnelma tulee kynttilöistä, odotuksen tunteesta, kukista.

Unknown kirjoitti...

Arvonnassa mukana! Jouluhan tulee kynttilöitä sytyttämällä, muutama koriste laittamalla ja rauhoittumalla perheen kanssa konvehteja syömään ;)

julie kirjoitti...

Oi, ihana arvonta. Ja mua alko jännittämään. Se kertoo ehkä siitä, että ruudun täällä päässä on melkoinen joulutyyppi. Kyllä joulun tuo minulle aito tuli, tuoksut ruuista, herkuista ja havuista, rakkaat ihmiset ympärillä ja kiireetön aika. Kaikki muu on ihanaa plussaa. Häh, unohinko joulusaunan? Se kans!

Viherrilli kirjoitti...

Mukana :)

Nimetön kirjoitti...

Ihania muistoja lapsuudesta, muistan myös tuon ruskeana :)

-Ani

Nimetön kirjoitti...

Mukana! :) -SiniM

Elmiira kirjoitti...

Mukana arvonnassa. paperitypy ät hotmail.com

SariKinn kirjoitti...

Vasta kävin Finlaysonin myymälässä ihastelemassa ihania petauksia Onni-kuosilla :)

-Sari

rautatielaistalo kirjoitti...

Olen mukana arvonnassa :) Kauniita kuvia, joissa ihanan rauhallinen joulufiilis.

Unknown kirjoitti...

Meillä joulu tulee pimeydestä, kynttilänvalosta, tuoksuista ja musiikista.

kummelikopplan kirjoitti...

Ihanat Onnit. Meillä on tallessa mummoni vanhat jouluverhot, jotka taitavat olla samaa perhettä.

Lisay kirjoitti...

Ihana tunnelma pienista asioista!Mukana arvonnassa...
Lisay
lel777@neto.net.il

Kätevä vaimo kirjoitti...

Mukaan arvontaan

Päivi- KuplaTupla kirjoitti...

Aivan ihanat nuo sydänlakanat! Muistan kun lapsena yökyläilin ystäväni luona ja hänellä oli tuollaiset lakanat. Silloin mietin että sitten kun olen iso ja oikea, ostan itse tuollaiset lakanat. Nythän se voisi olla mahdollista jos voittaisi :)
Ihanaa joulun odotusta!

T.K.O kirjoitti...

Arvonassa mukana

Nimetön kirjoitti...

Valkoiset sydämet ruskealla pohjalla on lapsuudesta tuttu kuosi! Nämä uudet värit miellyttävät omaa silmääni enemmän!:)
-Hekotin

Anna kirjoitti...

Joulutunnelman tuo joulunvietto maalla, luminen luonto ja hyvä ruoka.

Milla kirjoitti...

Ihania kuvia! :) Mukana arvonnassa, Onnia ei löydy meiltä vielä yhtään ja pitäähän tämä vaje saada korjattua.

Daphnion kirjoitti...

Kotiin joulun tunnelmaa luovat kukat, koristeet ja valot. Muutama koriste siellä täällä riittää saamaan mielen jouluiseksi.

mertsi kirjoitti...

Kyllä on lapsuudesta tutut nuo sydämet!
Joulun tekee perhe ja läheiset ympärillä, hyvä ruoka, tyrniglögi ja lautapelit. Ja joulusauna ja kynttilät ja ....
merja.hamalainen@pp2.inet.fi

IinaM kirjoitti...

Hyvä seura ja rauha tekee joulun :)
iina.laine(at)hotmail.com

sikurina kirjoitti...

Voi kuinka kiva arvonta! Minun jouluni tekee läheiset ja hyvä ruoka.
s.kansakoski(at)luukku.com

Outi kirjoitti...

Kynttilät, kuusen ja perunalaatikon tuoksu, joulusauna, perhe.. :)

Nimetön kirjoitti...

Aikku10
Joulun tuoksut tuovat kotiin joulun, mukana arvonnassa.

aiholapp(at)uusikaupunki.fi

Nalle kirjoitti...

Kirpparilta löysin joskus vihreän Onni-tyynyliinan. Kiva huomata, että Onni on edelleen tuotannossa!

Sini kirjoitti...

Kynttilät ja koristevalot luo tunnelman. Lisämausteena koristeet, joululaulut ja glögi <3

Nimetön kirjoitti...

Ihanat nuo lakanat! Joulussa parasta on rauha ja kaikki ihanat tuoksut!
annejajussi@hotmail.com

saaana kirjoitti...

Mukana! saanamy@gmail.com

Siili kirjoitti...

Lasten ilo :)
vaatehuttuja(@)Gmail.com

Marjukka kirjoitti...

Joulun tunnelmaa tuo kynttilät ja joulun tuoksut.

Elina kirjoitti...

Joulun tekee kynttilöiden valo, piparien tuoksu ja lasi glögiä :)

Lehtori kirjoitti...

Osallistun !
Riitta.m.lehtonen@luukku.com

ritti kirjoitti...

joulun tekee yhdessä olo :)

Eveliina/Pikkuvarpailla kirjoitti...

Mukana arvonnassa :).

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Mukana ollaan..:)
irmastiina@gmail.com

Nimetön kirjoitti...

Mukana arvonnassa :)
marjo.a@elisanet.fi

Nimetön kirjoitti...

sympaattinen onni-kuosi, tuon muistaa varmaankin melkein kaikki:) mukana arvonnassa sartzu ät kymp.net

Heidi kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Onni-kuosi on nilin ihana, haikailen myös harmaita pussilakainoita... =) Jouluntuntua tuo kotiin kirkkaat jouluvalot ikkunoissa, punaiset tekstiilit, lasten askartelut, niitä laiteltu viimeisen viikon aikana ja lisäillään tässä pikkuhiljaa kunnes sitten joulusiivouksen jälkeen tuodaan kuusi sisään juuri ennen aattoa. peheka@luukku.com

Tuuliviiri kirjoitti...

Ihana arvonta. Ostaisin luultavasti jotkin laadukkaat lakanat.
Maarit

Nimetön kirjoitti...

Muistan tuon Onni -kuosin meidän mummolasta. Ja mummolan lämpimään tunnelmaan suuntaan myös tänä jouluna. miia.kattelus@gmail.com

Nimetön kirjoitti...

Mukana :) mvallivaara@hotmail.com

Zen kirjoitti...

Jouluradiohan se on, joka tuo joulun tunnelman. Plus jouluvalot, siskon tekemä ovikoriste, joulupallot ikkunassa ja puiset joulupukki-koristeet 70-luvulta, joita siskon kanssa kumpikin metsästämme kirpputoreilta. Ja tietysti se, että saan molemmat siskoni tänne joulunviettoon!

Marie Josefine kirjoitti...

Miekii mukaan arvontaan. Joulun tunnelman tekee jouluruoat, tunnelmavlot, kynttilät ja tietty läheiset ihmiset.

Oija kirjoitti...

Mielestäni joulun tuo kotiin jouluvalot. Muuten olen huono jouluihminen (en oikein pidä mistään perinteistä), mutta kaikenlaisia valosarjoja nostelen ikkunoihin ja ledikynttilälyhtyjä parvekkeelle. Arvonnassa mukana: seireeni@hotmail.com

Nimetön kirjoitti...

Mukana!
johanna.grasbeck(at)gmail.com

Pilviraitti kirjoitti...

Onpa kauniita jouluisia kuvia. Aivan ihana tuo Onni-kuosi. Mukana arvonnassa!
pilviraitti@gmail.com

Matkantelijätär kirjoitti...

Mukana arvonnassa!

Aino M. kirjoitti...

Mukana arvonnassa.

Iitunen kirjoitti...

Mukana! Tyttäreni saisivat jotkut ihanat lakanat, ehkäpä.juuri ihanaa Onni- kuosia 💕

Ritu kirjoitti...

Mukana arvonnassa. Kaikki jouluun liityvät jutut luo tunnelman, kaiken kruunaa aito joulukuusi aatonaattona sisälle tuotuna. :)

Nimetön kirjoitti...

Aivan superihanat lakanat, sellaiset valkkaisin jos kävisi onni ja voittaisin :)
- Jenni
jenni.saa@hotmail.fi

Vekarus kirjoitti...

Oi, nuo pyyhkeet sopisivat hyvin uusittavaan kylppäriimme!

Minulle lapset tuovat joulun :-)

Mukana arvonnassa. Ihanaa viikkoa!

Mustajoen Elli kirjoitti...

Joulun tunnelma tulee minulle kaikesta ihanasta joulusuunnittelusta, kortit, koristeet, kattaukset, jouluruoat ja tietysti lasten joulun odotuksesta. Ps. ihana kattila/kasari :)

Jenne kirjoitti...

Kynttilät, valot ja yleisesti siisti koti tuo sen tunnelman :) Finlaysonin lahjakortti olisi ihana, pussilakanat tuhoutui pesussa kun sekaan eksyi aimo annos valkaisuainetta vahingossa. Olisi ihana nukkua jouluna kauniissa lakanoissa!
mmyheartishere@gmail.com

Johanna kirjoitti...

Joulun tunnelma tulee piparkakkujen ja mandariinien tuoksusta. Ja yhdessäolosta perheen kanssa.

Anne kirjoitti...

Mukana arvonnassa!
annem.alonen@gmil.com

Laura kirjoitti...

Viimeistään joulukuusen koristelu aattoaamuna tuo joulun kotiin.

Nni. kirjoitti...

Mukaan!! :)

T kirjoitti...

Joulutunnelman tuo perheen yhdessäolo, kynttilänvalo, suklaakonvehdit ja piparit :)

Hukkakukka kirjoitti...

Hyasintin tuoksu tekee joulun!
sopeutuja(at)hotmail.com

Nimetön kirjoitti...

Jouluntuntu tulee, kun kaivan esiin edesmenneen isoäitini wanhan olkipukin.

Terveisin Kirkkonaakka

Kuje kirjoitti...

Pitää osallistua kun vauvan laskettu aika on 7.12. jos vaikka onnistaisi :) Joulun tuo valmistelu ja suunnittelu ja pyhien totaalirauhoittuminen töistä ja muusta vilskeestä.

Unknown kirjoitti...

Joulun henki tulee joulun viettäjistä. Joskus olemme kahdestaan, joskus isommalla porukalla. Ei lahjoja, vaan paljon aikaa keskustella ja nauttia seurasta.

Aliisa kirjoitti...

Meilläkin vanhat Onni-lakanat ovat mummolassa - ne ovat vaaleanvihreä-valkoiset.

TiitiK kirjoitti...

Ihanat Onnit! :) Meillä oli joskus kotona ruskeat ja tulee niin kotoisa olo.

pipsa_k kirjoitti...

Joulu on mukavuutta ja möyheyttä. Puhtaat vastapestyt lakanat, paksuja villapaitoja ja mukavia verkkareita hiljaiseen kotona hissutteluun - voiko joululta muuta pyytää?

Nimetön kirjoitti...

Mukana arvonnassa!
vahleen@gmail.com

Noora / Villakoiria ja kissankarvaa kirjoitti...

Mukana arvonnassa!

June kirjoitti...

Ehdottomasti mukana! o/

Joulun tekevät eri tuoksut - piparkakut, appelsiini, neilikka, pomeranssi. Ja juuri sammutettu kynttilä.

Unknown kirjoitti...

kynttilät, piparit ja joulukuusi. Mukana ollaan!
roosa.n-@hotmail.com

Enne kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Joulun tekee kiireettömyys, rakkaat ihmiset ja koirat ympärillä, kynttilänvalo sekä Frank Sinatran joululevy :)

Saara_hki kirjoitti...

Puhtaat lakanat ja puhtaaksi puunattu koti, kynttilät ja havut tai muut vihertävät oksat. Niistä tulee joulumieli! Ja jos vähän suklaata siinä söisi kotia puunatessa ;)

alinore kirjoitti...

Joulun tekee omat rakkaat ja yhdessäolo, kaikki muu on bonusta. :)

Elina kirjoitti...

Joulu tulee tuoksuista, kuusesta, yhdessäolosta, hyvästä ruuasta.
Ihana arvonta, mukaan!

Nimetön kirjoitti...

Joulutunnelma syntyy meidän perheeseen lasten ilosta ja odotuksesta, herkuista ja rennosta oleilusta perheen kesken. T. Kirsikka ja pojat

Eppu kirjoitti...

Joulun tekee lumi ja pakkanen, näin o. Valkeaa joulua!

MirvaM kirjoitti...

Ihana arvonta, ihanat kuvat ja ihana vihreä talo!

Nimetön kirjoitti...

Mukana arvonnassa! -Sanstryy
sanstryy(at)gmail.com

Maria kirjoitti...

Kynttilät, piparit, tortut, sauna, ruoka, kirja ja leppoisa oloilu...

Pieta kirjoitti...

Joulun tuntu tulee yhdessä olosta, joulukukkien tuoksusta ja joulukirkosta.

Piiuli kirjoitti...

Mukana :)
piivoitto@gmail.com

Laura kirjoitti...

Joulun tekee kyyllä kynttilät, rauha ja jouluvalot. Joulun tiennoilla itse tehty jouluasetelma koristaa kakun. ;)

Laura kirjoitti...

saaren.laura [at] gmail.com

Tiita kirjoitti...

Mukana arvonnassa,odottavin mielin.
harmaakani@outlook.com

Teija kirjoitti...

Jouluiset koristeet, kaikki joulun tuoksut ja maut ja rauhoittuminen aattoillan hämyyn.
hamalainentm@gmail.com

Teija kirjoitti...

Jouluiset koristeet, kaikki joulun tuoksut ja maut ja rauhoittuminen aattoillan hämyyn.
hamalainentm@gmail.com

Suvi kirjoitti...

Mulana arvonnassa!
suvi.lahdemaki@gmail.com

Syvältä.Sanna. kirjoitti...

Lasten jännityksestä, kaappien siivouksesta, musiikista, lahjapaperin rapinasta ja kynttilöistä. Syvalta.Sanna@Gmail.com

Syvältä.Sanna. kirjoitti...

Lasten jännityksestä, kaappien siivouksesta, musiikista, lahjapaperin rapinasta ja kynttilöistä. Syvalta.Sanna@Gmail.com

Helim kirjoitti...

Joulu tulee rauhoittumisesta ja rakkaista ympärillä.
Oman lisänsä antavat kauniit jouluiset tekstiilit sekä kynttilät.
helimyllari(at)gmail.com

Peppinen kirjoitti...

Joulun tekee läheiset ja yhdessäolo :)

Veera kirjoitti...

Ihania kuvia <3 Mukana ollaan arvonnassa!
veera.e.jokinen@gmail.com

Nimetön kirjoitti...

Mukana arvonnassa.
erja.makila@pp.inet.fi

Unknown kirjoitti...

Oijoi mikä arvonta! Joulun tekee lahjojen paketointi ja piparintuoksu :)
Satu

Unknown kirjoitti...

Oijoi mikä arvonta! Joulun tekee lahjojen paketointi ja piparintuoksu :)
Satu

Tiitu kirjoitti...

Mukana arvonnassa!

Nimetön kirjoitti...

Arvonnassa mukana.Joulun tekee kaikki rakkaat läheiset ja se jos saa olla joulun vapaalla.terv.Tuula-Maija

kikke kirjoitti...

mukana
kikke at live.fi

Nimetön kirjoitti...

Mukana! Harmaa Onni sopis meillekkin! Olen saanut 80-luvulla kummitädiltä lahjaksi punaisen onni-kankkaasta tehdyn tyynyn, johon vielä teini-ikäisenäkin itkin suruni. Ikävä kyllä sen johdosta valkoiset sydämet oli jo pinkit kun muutin pois kotoa. Nimim. suomen kainalokuoppa (sposti joreline@luukku.com)

marika kirjoitti...

Tunnelma, kiireettömyys, tuoksut ja joulusauna!
Marika.inkeroinen@hotmail.com

Nimetön kirjoitti...

Ah! Mie oon noita punasia Onni-tuotteita kuolannu jo ennen kuin ne tuli myyntiin. <3 Jostain lehdestä taisin bongata.

-P (blues.drive.monster(a)hotmail.com)

A kirjoitti...

Mukana!

Rouva P kirjoitti...

Onpa tunnelmalliset kuvat, ja hyvinkin hienoeleisen jouluiset :) joulun tekee kynttilät, hyvä ruoka, kiireettömyys ja seura.

Nimetön kirjoitti...

Makuuhuonekuvasi erityisesti ovat mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan ihanan jouluisia! hämärä tunnelma, kynttilän valo, puhtaat ja raikkaat jouluiset lakanat, hyvä kirja ja suklaarasia.. siinäpä unelmien joulutunnelma...
Rauhallista ja tunnelmallista joulun odotusta sinulle!
-Jennyli

Anna-Liisa kirjoitti...

Mukana! Kiva arvonta.

Petra kirjoitti...

On kyllä niin ihanan rauhaisan jouluisia kuvia! <3
(petruskabella@hotmail.com)

Nimetön kirjoitti...

Mukana :) MaritaK

Niina kirjoitti...

Oi, jouluntuoksua kaivataan kotiin. Ehdottomasti mukana!

Marja-Liisa kirjoitti...

Joulu tulee siitä tunnelmasta, läheiset ympärillä ja hyvää mieltä..
tuhansia.sivuja@gmail.com

Heidi kirjoitti...

Tähän arvontaan haluan osallistua, erittäin kaunis tuo harmaa kuosi lakanoissa ❤️
(Heidin83@hotmaill.com)

Unknown kirjoitti...

osallistun arvontaan!
kaisalaurila2@gmail.com

Hanna - Päivölänpaiste kirjoitti...

Kaunista joulunaikaa! Mukana ollaan! hannamaria.piltonen@gmail.com

Unknown kirjoitti...

Arvonta arvonta :) ja ps. Aivan ihana tuo kynttilänjalka! Onko mistä?
purppuraruusu@gmail.com

Unknown kirjoitti...

Perhe tekee joulun :)
heli_niemi@hotmail.com

Nimetön kirjoitti...

Punaista Onnia ostaisin jos olis onnea arvonnassa. Kivaa joulunodotusta. T. Aila Nuukala

Heidipiste kirjoitti...

Onhan taas suloista tunnelmaa! Mukaan arvontaan!
liputtaja (a) gmail.com

Nimetön kirjoitti...

Arvonnassa mukana!
-Heli (helsku001@gmail.com)

Lottakooo kirjoitti...

Voi miten suloisia jouluisia kuvia! Ja ehdottomasti mukana arvonnassa :) lottakooo@gmail.com

Tanja kirjoitti...

Kynttilät tuo joulun ... Mukana ... ;o)

Tilda Vanilla kirjoitti...

Joulu on parasta perheen parissa lumisessa Lapissa.

tilda.vanilla @ gmail.com

elysa kirjoitti...

Rauha, yhdessäolo ja kynttilänvalo.

Nimetön kirjoitti...

Ihanat Onni-lakanat, mukana arvonnassa!

- Miia S. milkamalla(at)yahoo.com

moonangel kirjoitti...

Yhdessäolo, glögi, sauna ja suklaa :)
moonangel_@hotmail.com

tintti kirjoitti...

Joulun tekee kynttilät, jouluvalot, glögi ja piparit, korttien askartelu, joululaulut radiosta, touhotus ja rauhoittuminen vuorotellen..

Kaisa H. kirjoitti...

Punavalkoisissa sydämissä nukuin jo vauvana. Ja edelleen kuosi viehättää :)

Nella kirjoitti...

Joulu tulee kaikesta pienestä puuhastelusta kotona ja tuoksuista, kuten hyasintista ja piparkakuista.

LauraV kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
LauraV kirjoitti...

Jos minä saisin päättää, niin jouluni syntyisi sushista ja hyvästä valkkarista. :)

Joliel kirjoitti...

Olen tässä 30+ vuosien aikana ehtinyt viettää jos minkälaista joulua, eli perheettömänä yksin, ystävän perheen luona kutsuttuna kunniavieraana, ja nyt myöhemmin myös avopuolison kotona viime vuosina. Yhdessäolon merkitys on luonnollisestikin perheettömänä kasvanut vuosien aikana, mutta on kaksi asiaa jota ilman minulle ei tule joulufiilistä: joulusauna ja aito joulukuusi. Lahjoilla, ruoalla tai muilla asioilla ei ole niin väliä, kunhan saan tuoksutella kuusen tuoksua ja saunoa yötä myöden rauhassa :)

Joliel kirjoitti...

Ja tietenkin sähköposti unohtui! jolielaide00(at)gmail.com

Maija kirjoitti...

mukana, joulu tulee viimeistään kun aarikan tonttujoukko otetaan esille

Nimetön kirjoitti...

Olin niin ilonen kun huomasin Onni-kuodin uudelleen tulemisen, toivottavasti ei ihan heti lähde pois valikoimista kun en oo vielä kerinny ostaan yhen yhtään tuotetta... piia-saÄThotmail.com

Karo kirjoitti...

oih onni! niin nätti kuosi :)

karotikka ät gmail.com

Kikka kirjoitti...

Laiskat yöpukupäivät tekevät joulun :)

Ankkurinappis kirjoitti...

Joulun tuo ne ekat tortut ja glögi!
supersannas@gmail.com

JaanaA kirjoitti...

Tuttu kuosi vuosien takaa. Mukana arvonnassa :)

Oili kirjoitti...

Joulu. .parhaimmillaan hiljentymistä, hetkeen pysähtymistä. Tuoksut äänet maut, aistien musiikkia.

Retromoderni kirjoitti...

Mukana!

klaara kirjoitti...

Joulu rakentuu perheen yhdessäolosta, kiireettömyydestä ja pitkästä jouluillallisesta . Mukana arvonnassa.
klaara49@luukku.com

SarP kirjoitti...

Lahjakortti olisi ihana.
Joulu syntyy saunan siivoamisesta, intohimolla vuosien saatossa kerätyistä koristeista, ruoasta ja juomasta, kynttilöistä, kukista. Tärkein on rauha ja oma perhe.

Nimetön kirjoitti...

Joulun tunnelma syntyy meidän kotiin muutamalla harkitulla koristeella, tunnelmavaloilla ja kynttilöillä. Myös joulukukat, erityisesti herkkä jouluruusu, tuovat tunnelmaa.
-Kipsuli-
fredriikka1@luukku.com

Niina kirjoitti...

Jouluun ei tarvitse muuta kuin läheiset rakkaat <3 mutta en oikein osaisi kuvitella joulua ilman joululauluja,hämäriä päiviä ja iltoja kynttilöiden valossa,hymyjä lasten kasvoilla,raukeaa ja rauhallista oloa,ihania jouluherkkuja ja tuoksuja - riisipuuron,kuusen ja hyasintin tuoksut tuovat aina lapsuuden mieleen.

Tiina // Käy peremmälle kirjoitti...

Joulutunnelma syntyy kynttilöillä, jouluisemmilla tekstiileillä, joululeivonnaisten tuoksulla ja sillä että saa jouluksi koko perheen koolle <3
kayperemmalle(at)gmail.com

Nimetön kirjoitti...

Joulun kotiin tekee perhe ja jouluruoan tuoksu!
Kaisa L.

Nimetön kirjoitti...

Joulutunnelma syntyy kynttilöillä ja joululeivonnaisten tuoksulla, iloinen mieli on plussaa :)
nelliina(@)yahoo.com

Unknown kirjoitti...

Mukana arvonnassa ehdottomasti. Joulun tuo tuoksut!

Mari M. kirjoitti...

Joulun tekee perinteet, ihmiset ja ruoka, kynttilän valo ja kukat. mhmyllymaki at gmail piste com

Nimetön kirjoitti...

Minun joulun tekevät valot (kynttilät, jouluvalot, joulukuusi). Ja tietysti joulun tuoksut!
miianblogi(at)suomi24.fi

Hippohiiri kirjoitti...

Mukana :)

hippohiiri at gmail.com

Blueberry kirjoitti...

Meillä on ihan uudenlainen joulu edessä, tänä vuonna meitä on kahden sijasta kolme eikä oikein vielä tiedetä mimmonen meidän joulu tulee olemaan. Mutta 100 Euron lahjakortti kyllä olis kiva, sen verran tiedän!:)

Inka kirjoitti...

Ihana kuosi! Mukana arvonnassa :) inka.nissila[at]gmail.com

Jenni kirjoitti...

Ihana arvonta! Joulun tekee läheiset ihmiset, kiireettömyys ja herkut :)
ameliarose211@gmail.com

Jenni kirjoitti...

Ihana arvonta! Joulun tekee läheiset ihmiset, kiireettömyys ja herkut :)
ameliarose211@gmail.com

Nimetön kirjoitti...

Joulun tuovat ympärille kerääntyvät rakkaat, yhdessäolo ja hitaasti soljuva aika.
T. Pariisin varpunen

Nnu. kirjoitti...

Mukana. Äitin reseptillä leivottu maustekakku tuo joulun!

mimosa.mammikoura@gmail.com

Nimetön kirjoitti...

Ihania tunnelmakuvia! Joulun tuo rakkaat ihmiset ja itselle joulukuusi on jotenkin tärkeä koriste :)
saya
sayav(at)hotmail.fi

Sude kirjoitti...

Jouluhan tulee koristeista, hyvästä ruoasta ja lapsista. Meillä on vielä erikseen joululakanatkin peteihin. Ihanat punaiset Finlaysonin petivaatteet, joita ei käytetä kuin joulun aikaan =)
sudemi@luukku.com

Kati kirjoitti...

Joulun tekee rauhallinen oleminen läheisten kanssa ja perinteet. Tuo kuosi on ihana, kotona oli aikoinaan tämä vihreänä, nyt jo puhkikulutettuna.

Pivikki / Onnenmuruja kirjoitti...

Joulumieli kasvaa joulukuun edetessä...tuoksut, maut ja pienet jouluiset pilkahdukset punaista ja hopeaa.. lasten nauru ja ilo, kulkusten kilinä ja pilkuntontrujen vilinä. Mukana arvonnassa! Pivikki(miukumauku)luukku.com

Pivikki / Onnenmuruja kirjoitti...

Joulumieli kasvaa joulukuun edetessä...tuoksut, maut ja pienet jouluiset pilkahdukset punaista ja hopeaa.. lasten nauru ja ilo, kulkusten kilinä ja pilkuntontrujen vilinä. Mukana arvonnassa! Pivikki(miukumauku)luukku.com

Nimetön kirjoitti...

Joulun henkeä ensimmäisenä tuo kotiin tunnelmavalot sekä hyasintit! Jouluiset lakanat pedataan meilläkin sänkyyn hieman lähempänä aattoa.

Marika kirjoitti...

Pikku jutut tuo joulun; riisipuuro, amaryllis, kynttilät hämärässä...

Nimetön kirjoitti...

Minulle se hetki, kun Joulu on asettunut taloon on, kun kuusi kannetaan sisään...
Onnikuosi punaisena ja Niemen tehtaan valkoiset kerrossängyt...lapsuudenmuistoja. Taidankin hankkia nuo harmajat.

Hilla

Metsärusakko kirjoitti...

Kiireetön yhdessä oleminen tuo joulun. Mukana arvonnassa. metsarusakko@gmail.com

Erja kirjoitti...

Jouluvaloista alkaa joulutunnelma, yhdessäolo perheen kanssa täydentää sen.

Nimetön kirjoitti...

Kynttilät ja piparin tuoksu!
Norre (noovirta (a) gmail.com)

Marjaana kirjoitti...

Miten mulla on mennytkin ohi silmien tämä ihanuus, kiitos vinkistä! Kyllä tuolla lahjakortilla tulisi ostettua harmaata sarjaa kotia kaunistamaan.
(marjaana.valo(ät)gmail.com)

Taina kirjoitti...

Valkoinen hyasintti ja kynttilän valo riittää. (taina.uimonen(ät)welho.com)

Katja kirjoitti...

Joulun tuoksut ja maut sekä lasten silmissä loistava ilo! (katja.erkkila(ät)pp.inet.fi)

Nimetön kirjoitti...

Aidot asiat tuovat joulun tähän mökkiin, hyasintin tuoksu, kynttilöiden tuike ja joulukuusi..terv. Taina tajna79@hotmail.com

Nimetön kirjoitti...

Ihana vanha emalipannu teillä hellalla!
Joulun tekevät omat rakkaat ihmiset, hyasintin tuoksu ja lämmittävä glögi.
(elina.arnamo@gmail.com)

Tee kirjoitti...

Perhe koossa maailmalta, iloinen yhdessäolo ja joululahjakirja.

Suvi kirjoitti...

Ihana arvonta! Nuo punaiset Onnit kotiuttaisin mieluusti tännekin :)

jounass kirjoitti...

Kaunis jouluinen koti! Arvonnassa mukana :)

joonas.kyllonen92@gmail.com

Nimetön kirjoitti...

Ihanaa joulun tunnelmaa teillä... Oman joulun tuo jokavuotiset traditioleffat, herkut (paljon sormisyötävää), pyjama ja villasukat sekä iso palapeli mitä rakennetaan joskus aamuun saakka. Sekä tietysti puhtaat lakanat, nuo harmaat on IHANAT! Sari (sari.latvaniemi@hotmail.com)

Tiina kirjoitti...

Noita lakanoita olenkin jo tovin töissä ihastellut, olisipa kivaa saada sellaiset kotiinkin! <3

Joulussa parasta on sen joutilaan suloisen olotilan odottaminen - kun koko perhe on koolla, kaikilla on aikaa ja saa nukkua vaikka viidet päikkärit.

Sannis kirjoitti...

Joulun tuo kotiin kauniit kukka-asetelmat, mausteiset tuoksut ja perheen pienimpien innostunut joulun odotus.

JeminaLe kirjoitti...

Ihania tunnelmia! Haaveilen vanhasta puutalosta, jonka olohuoneeseen mahtuisi ainakin kolmimetrinen kuusi tuoksua ja tunnelmaa antamaan :)

Suvi kirjoitti...

Läheiset ihmiset ja hyvä ruoka tekee joulun. Mukana ollaan arvonnassa.
visunen(at)gmail.com

Nimetön kirjoitti...

Joulu tulee rennosta olosta tärkeiden ihmisten kanssa. Siitä, että on aikaa olla aidosti läsnä.

Joulusukkuloija

Hanna /Kauniin harmaa kirjoitti...

Kauniin seesteistä joulua on vihreässä talossa! Oman jouluni tekee kynttilät ja joululaulut.

Talvikettu kirjoitti...

Oma perhe tekee joulun, en pääse joulufiilikseen ilman valkoista joulua (ja täällä sataa lunta, joten ehkä voi ollakin valkoinen joulu edessä?) :) tanjamorte (a) gmail.com

hjortron kirjoitti...

Mukaan! :--) Saattais mennä lovi tuosta kortista esim. äidin joululahjaan!

Nimetön kirjoitti...

TuulaK: Mukana!

Nimetön kirjoitti...

Joulun tunnelman tekevät joulukukat (amaryllis, hyasintti, joukutäti, jouluruusu...) sekä kynttilät ja jouluvalot, jotka poistavat pimeyden tuomaa ankeutta.

-Nefer

Unknown kirjoitti...

Kauneimmat joululaulut kirkossa laulaen on tärkeä joulufiiliksen nostaja.. asiat ennen joulua jopa tärkeämpiä kuun itse pyhäpäivät!
T : Roosa
(roosa at mediaguru piste fi)

Unknown kirjoitti...

Kauneimmat joululaulut kirkossa laulaen on tärkeä joulufiiliksen nostaja.. asiat ennen joulua jopa tärkeämpiä kuun itse pyhäpäivät!
T : Roosa
(roosa at mediaguru piste fi)

Eini R kirjoitti...

Läheiset ihmiset ympärillä luovat kiireettömän ja lämpimän joulun! Kovin on ihanaa Vihreässä talossakin joulun alla :). tikrutakru@gmail.com

Nimetön kirjoitti...

Valot ja kuusi!

piia,poylio @ windowslive.com

«Vanhin ‹Vanhempi   1 – 200 / 291   Uudempi› Uusin»