19.8.2015

Kurkkaus uuteen kaupunkikotiin







Aiemmin jo kerroinkin että päätimme muuttaa rivitaloelämän jälkeen ainakin hetkeksi vuokralle ihan kaupungin keskustaan. Kävikin aimo tuuri ja löydettiin tosi kaunis ja vasta remontoitu kaksio aika nopsasti. Perhosia on vatsanpohjassa jonkin verran. Kaupungin äänet hurisevat ikkunan takana ja ihmisiä pörrää kadulla kun astuu rapun ovesta ulos. Toivottavasti siihen kaikkeen sitten tottuu, samalla tavalla kun tottui lähiön rauhaan. Toisaalta paljon mukavia juttuja on myös tuossa ihan vieressä; ruokakauppa, kahviloita, puistoja ja ravintoloita muun muassa. Merenrantaankaan ei ole pitkä matka.

Muutamat tavarat on jo kannettu uuteen asuntoon. Ne ovat solahtaneet sinne kyllä mukavasti, mitään suuria kalustemullistuksia ei tartte tehdä. Paitsi pientä karsintaa - neliöitä on aika paljon vähemmän kuin rivarissa. Josko se kohta alkaisi kodilta tuntua... En olekaan aiemmin asunut noin vanhassa talossa. Talon ikä näkyy noissa hillittömissä ikkunoissa, jotka ovat kyllä asunnon kaunistus.  Saavat normikokoisen kaksion näyttämään neliöitään tilavammalta.

Our new city home. Furnishing it little by little.

38 kommenttia :

  1. Instan puolella olen seurannut näitä kuviasi ja on kyllä kauniin ja raikkaan tuntuinen asunto!
    Ja teidän ajattomat mööpelit ja sisustusjutut sopivat tuonne hienosti. Itse en voisi missään nimessä asua a) Helsingin keskustassa b) edes kehäkolmosen sisäpuolella, mutta moni hyvä ystäväni asuu juuri "ytimessä" ja tuntuvat viihtyvän! Itse olen niin landepaukku nykyisin, ettei minua saisi edes Mansen keskustaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu saa nähdä kuinka viihdytään! Kokeilemalla tuo nyt selviää. Tästä tulee nyt tämmönen yhdistelmä umpilandea ja kaupungin keskustaa, katotaan onko hyvä :D

      Poista
  2. Näyttääpä kauniilta, puhtaalta paletilta. Mielenkiinnolla odotan mitä saat(te) aikaiseksi sisustamalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin odotan mielenkiinnolla, toivottavasti tulee kotoisa.

      Poista
  3. Ai että miten kaunista, ja VAU mitkä ikkunat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin ekana sanoa minäkin tuolla asunnossa noista ikkunoista just noin :D

      Poista
  4. Kylläpä on kaunis koti teille tulossa :) ja mukava vastapaino vihreälle talolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastapaino juuri! Toivotaan että on toimiva yhdistelmä :)

      Poista
  5. Ihana ja kauniisti remontoitu.
    Parveke ja ikkunat tekee asunnosta suorastaan ylellisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun asunto oli tyhjä, tuli siellä jopa vähän semmonen hotellihuone-olo. Mutta onneksi kotoisuus on lisääntynyt mitä enemmän tavaroita on saatu paikalleen. Liikaa ylellisyyden fiilis ei ole mulle hyvästä - pieni ylellisyys ei toki haittaa :D

      Poista
  6. Huh, kun on kaunis asunto! Hienot värit ja tuo ikkuna-ovi-pari on niin kaunis. Minä en koskaan sopeutunut kaupungin vilinään, vaan voin siellä huonosti. Mutta uskon, että te kyllä tykästytte. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tykästymistä! Meille tuli molemmille kova himo muuttaa tuonne. Todettiin että kokeillaan ihmeessä kun mieli tekee, sitten voi aina muuttaa pois jos ei tunnukaan mukavalta. On se vilinä kyllä toista kuin täällä Itä-Helsingin metsikössä :D

      Poista
  7. En kestä miten ihanat ikkunat !! Onnentyttö !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Laura! On hassua miten paljon voikin ikkunat asunnolle tehdä. Nuo jotenkin virittää koko kämpän!

      Poista
  8. Kauniit ikkunat. Valojen aikaan tarvitaan varmaankin sälekaihtimet.

    Itse en kyllä tottuisi kaupungin ääniin. Ikkunoita en ainakaan pystyisi pitämään auki öisin, jos nukkua meinaisin.

    Kaikkea ei voi tosiaankaan saada. Jostakin pitää luopua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaihtimet ovat taatusti kovassa käytössä :) Kiinnostavaa nähdä miten ääniin tottuu - vai tottuuko. Ja niin totta tuo ettei kaikkea voi saada. Puolensa on aina asumismuodoilla!

      Poista
  9. Voi mikä kaunotar!! Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  10. Tosi kauniit ikkunat, juhlistavat koko asunnon :)

    VastaaPoista
  11. Onnea uuteen kotiin!! Ihanan valoisa ja raikkaan oloinen asunto. Ikkunat ovat todella upeat. Saatte siitä varmasti todella kotoisan ja viihtyisän oloisen. Lisää kuvia innolla odotan näkeväni.
    Terveisin "Lyyli"-serkku Savon sydämmestä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa! :) Kivaa kun kommentoit, salaperäinen nimimerkki "Lyyli". Mä mietinkin aina välillä että löytyykö siltä suunnalta lukijakuntaa :D Kauheesti tervetuloa kylään jos tällä suunnalla liikuskelette!

      Poista
  12. Aivan upeat ikkunat, ja myös mukavat harmaan sävyt tuossa makuuhuoneen näkymässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen yrittänyt tiirata onko kaikissa seinissä sama harmaa, vai makkarissa vähän eri kuin muualla. Tosi hankala sanoa kun sävy muuttuu jätti-ikkunoista tulevan valon vaikutuksesta niin paljon.

      Poista
  13. Ikkunat kuin kirkossa (positiivisessa mielessä), kiva ikkunalauta sitten kanssa ja kaunis harmaan sävy seinässä! Mikä ettette tykästyisi! Itse viihdyn superhyvin ytimessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anna-Liisa, toivotaan että mekin viihdytään superhyvin!

      Poista
  14. Oh my mitkä ikkunat! Tosi upealta näyttää teidän uusi koti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Joanna! Talo on 1800-luvun lopulta, ikkunat siltä aikakaudelta ovat kyllä komeat.

      Poista
  15. Wau! Onnea uuteen kotiin!! Tämä asunto tuntuu aivan mahtavalta ja oon melko varma siitä että te varmasti tulette viihtymään kaupunkikodissanne! Tottakai kaikki uudet äänet tuntuu varmaan alunperin oudoilta mutta kyllä niihin silti pian tottuu. Osta apteekista hyvät korvatulpat jos öisin kuuluu liian paljon melua, korvatulpat ovat pelastaneet monet yöunet! Ajattelen myös vähän sillä lailla jotta yleensä sitä viihtyy jos on jonnekin todella kaivannut. Ja ajattele kuinka jännää pikkukoirille jotka pääsevät uutta ympäristöä tutkimaan! Sulla on niin hyvä maku ja tyyli jotta kyllä tästäkin kodista aivan pian tulee se tunne että tämä on "teidän oma".Oon samaa mieltä kuin muut lukijat: ikkunat on todella ihanat ja asunto tuntuu valoisalta!
    Mukava postaus!
    T: Lotta Evelina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihana Lotta Evelina! Ja kiitos kannustuksesta :) Nyt olen kuunnellut jonkin aikaa autojen hurinoita ja kadulta kantautuvaa äänimaailmaa - taitaa olla niin että viikonloppua vasten ainakin korvatulpat tarvitaan. Koirilla on kyllä täällä niin paljon enemmän nähtävää - muita koiriakin on koko ajan puistossa ihmeteltävänä.

      Poista
  16. Wow mitkä ikkunat, kaunis asunto. Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista