29.7.2015

Pörheä puutarha








Kun ostin vihreän talon, ei sen etupiha ollut muuta kuin hiukan viettävä, heinikkoa kasvava aukio. Aukion reunalla kasvoi kriikunapuita ja niiden katveessa olvat jäänteet vanhasta perennapenkistä, siinäpä se. Muutaman vuoden fiilispohjaisen kuoppien kaivamisen ja istuttelemisen seurauksena on aukiolla nyt jo aika paljon kaikenlaista kasvamassa. Ja on pari kivaa istuskelupaikkaakin joissa naatiskella aurinkovarjon alla. Katselin pihaa tässä yhtenä päivänä ja totesin että kun oikeasta näkövinkkelistä tiirailee, on piha jo aika pörheä. Ehkä voisi kohta jopa puutarhaksi alkaa kutsua.

Malvat alkavat ihan justiin kukkia, pari vaaleanpunaista kukkaa on jo. Harmaamalvikkipuskat (Vai myskimalvapuskat? Nyt minä en yhtäkkiä muista kumpia ne on.) ovat tänä vuonna nousseet aivan hervottoman korkeiksi ja odotan innolla että loputkin sadoista nupuista aukeavat. Terassin nurkassa vanhassa terrakottaruukussa asustava jättiverbena antaa sen sijaan vielä odottaa itseään. Sen kukkimista odotan myös vesi kielellä, toivottavasti ehtii tälle kesälle.

It´s starting to look like a garden.

5 kommenttia :

  1. Mukavan näköistä. Tuo viiruhelpiheinä ruukussa onkin hyvä idea, se kun on kova leviämään. Taidan napata idean käyttöön:)

    VastaaPoista
  2. Harmaamalvikki on tuo korkea malvasi, myskimalvat ovat rämppäsempiä kasvutavaltaan, lakoavat ja röhnöttävät (omat myskimalvat hävitin pois jo vuosia sitten). Jos kaipaat toista korkeaksi kasvavaa ihanuutta, niin oma suosikkini harmaamalvikin ohella on purppurapunalatva. Se on isona puskana yksi minun suosikkiperenna.

    VastaaPoista
  3. Kyllä mä tätä jo puutarhaksi kutsuisin, kutsuvaksi sellaiseksi!

    VastaaPoista
  4. Hyödynnätkö verbenaa eli rautayrttiä? Rakastan sit' l'occitanen sarjaa, ihan tuoksu

    VastaaPoista