9.2.2014

Kesälemmikki






Olen ehkä maailman surkein huolehtimaan huonekasveista.  Aina onnistun jotenkin kaiken tappamaan, viimeksi mehikasvin jonka piti olla erityisen helppohoitoinen. (Paitsi kerran eräs sitkeä kultaköynnös pysyi elossa vuosikausia, mun huolenpidostani huolimatta. Poikkeus vahvistaa säännön.) Puutarhan puolella kasvit pysyvät kyllä elossa, mutta siellähän luonto niitä pääasiassa hoitelee.

Maalla ei voikaan pitää huonekasveja ympäri vuoden. Taloa ei lämmitetä silloin kun siellä ei olla, joten talven tulo tekisi kasveista selvää. Niin tekisi kyllä pidemmällä aikavälillä varmaan mun viherpeukalonikin. Mutta muutaman kuukauden kesähoidokkeja voi kyllä taloon ottaa ja niin olen vihreän kaipuussa tehnytkin. On ollut begonia ja pelakuu, jonkun sortin orkideakin. Ilman suorituspaineita ihan vain  kesän ajan.

Viime kesänä makuuhuoneen yöpöytää koristi Varpusen taloon tuliaiseksi tuoma valkoinen pelargonia. Kukan mukana tuli maailman hienoin ruukku, jonka artisti itse on taiteillut. Ruukku odottaa nyt tyhjänä uutta kesäasukkia. Ehkä laitan taas pelakuun. Tai sitten hienohelman, sekin olisi tuossa ruukussa varmasti kaunis.

I´m terrible at looking after houseplants. They all die on me, sooner or later. I´ve decided to stick to summer time flowers: a few months commitment isn´t that hard.




11 kommenttia :

  1. Hieno ruukku, ehdin jo miettiä mistä moisia saa. Mutta tosta sain idean, että voisin maalata pari isoa ruukkua, jotka juuri sain. Mattokin on hieno, mulla on vastaava äidin tekemänä.

    VastaaPoista
  2. Perin kesämökkimme entiseltä omistajalta valtaisat määrät pelargonioita, jotka ovat useita vuosia vanhoja. Ja vaikka olen ihan yhtä hyvä kasvien hoitaja kuin sinä, olen onnistunut pitämään ne hengissä jo kaksi talvea. Pelargoniat kun pidetään viileässä talven yli eikä niitä kastella kuin ehkä kerran kuussa - jos sitäkään. Itse olen ottanut ne sisälle ennen pakkasöiden tuloa ja kastellut viikonloppuisin käydessäni. Kun mökki on suljettu talveksi, ovat pelargoniat olleet omillaan kaksikin kuukautta.
    Jos talossasi on paikka jossa lämpö ei mene miinuksen puolelle, voisit ehkä kokeilla pelargonian talvehtimista. Ja jos ei onnaa, niin saahan sitä ostaa uuden sitten kesällä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä yritän löytää viherpeukaloa. (Ajatuksen tasolla kylläkin vielä). Kiitos ylläolevalle vinkistä!

      Poista
    2. Hmmm, täytyypä tuumailla löytyisikö talosta sellainen kolkka. Ja ihan totta on kyllä se että talvehtimisen yrittämisessä ei mitään häviä, kun kuitenkin olisi sitten pelakuukaupoille meno keväällä taas edessä.

      Poista
  3. Monet muutkin vanhan ajan viherkasvit ja kukkivat viihtyvät talvikaudella (lepoaikanaan) viileässä ja niukalla kastelulla. Usein nykytarhureiden pahin riesa onkin kuuma ja kuiva sisäilma. Kannattaa tutustua huonekasvikirjoihin, niistä löytyy hyvin tietoa perinnekasveista, jotka ovat kotonaan vanhoissa ja viileissä taloissa! terveisin tarhuri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, tarhuri. Pitääpä ehkä tutkia asiaa :)

      Poista
  4. Kiva ruukku! Minä myös olen tuollainen onneton viherpeukalo :). Ajattelin kans, että ensi kesänä otan pelakuita ja yritän ainakin pitää ne hengissä talven yli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä nyt näistä hyvistä vinkeistä viisastuneena ehkä usakallan kokeilla myös - eihän se mitään maksa :) Täytyy yrittää pitää vihreät elossa sinne kesän loppuun tietenkin ensin :D

      Poista
  5. niin kauniit kuvat, ja ihana muisto kesäjuhlista tuo Susannan tekemä ruukku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka! Kesäjuhlista jäi nippu ihania muistoja, ruukku yksi niistä :)

      Poista