29.4.2023

Pieni veistos






Opiskeluaikoina en juuri arvostanut taidekursseilla tekemiäni harjoitustöitä, vaan annoin niitä hövelisti pois. Omiin arkistoihin ei ole jäänyt kuin muutamia maalauksia ja grafiikan vedoksia. Tämän kuvanveistokurssilla elävästä mallista tekemäni keraamisen luonnoksen olin esimerkiksi antanut jo aikaa sitten äidilleni. Kun äiti joitakin vuosia sitten kuoli, poimin tämän hänen jäämistöstään. Ensimmäisistä taideopinnoistani on nyt jo parisenkymmentä vuotta (valmistuin kuvisopettajaksi 2003) ja nyt katson omia sen aikaisia töitäni aika eri silmin. Silloin ehkä ajattelin koko ajan, että tulossa on jotain paljon hienompaa. Nyt hoksaan, että silloiset työt olivat jo todella hienoja ja todellakin säilyttämisen arvoisia.
 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti