20.9.2018

Vihreä talo -blogi 10 vuotta




Niinhän siinä kävi että pyöreiden vuosien juhlahetki tässä blogissa oli ja meni elokuussa ja bloggaaja huiteli autuaan muistamattomana arkea eteenpäin! Mutta ei kai se niin päivän päälle, olkoon nyt vihdoin merkkipäivän muistamisen hetki. Tuumasin että on paikallaan kertoa tarina talon hankkimisen hetkistä kymmenvuotisen taipaleen juhlistukseksi. Se oli nimittäin kymmenen vuotta sitten juhannuksen alla kun laitettiin nimet kauppakirjaan ja Vihreä talosta tuli minun oma. Mutta itse tarina alkoi jo jonkin verran aiemmin.

Olin muistaakseni puolisen vuotta takaperin loppuvuodesta 2007 saanut vihdoin vakituisen työpaikan myötä pankilta lupauksen pieneen lainaan mökin ostamista varten. Se ei ollut ihan helppo ruljanssi silloin, oli jo valmiiksi asuntolainaa yksiöstä Helsingin Kalliossa eikä säästöjä lainkaan. Lisäksi halusin ehdottomasti ostaa mökin nimenomaan yksin ja vain omiin nimiini. Olimme silloin jo kyllä tavanneet ton mun nykyisen aviomieheni kanssa, mutta ei tullut mieleenkään että mökki olisi hankittu yhdessä. Minä halusin oman tuvan omine lupineen. Lupa on voimassa edelleen, talo on yksin minun vaikka sitä yhdessä laitetaan ja asutetaankin.

Koti Kalliossa vuonna 2008. Kuva: Mikko Rasila


Kallion yksiön arvo oli onneksi kohonnut ostohetkestä juuri sen verran että arvonnousu melkein riitti ostettavan kiinteistön päälle laskettuna mökkilainan vakuudeksi. Taisipa pankki pienen riskinkin siihen päälle ottaa - ei ehkä tänä päivänä enää tulisi kuuloon. Aloin vahdata Oikotietä maanisesti. Hakukriteereinä oli ennen vuotta 1959 rakennettu talo ja hintamaksimi joka ei ollut suuri. Mun budjetilla se tarkoitti silloin noin 100-150 km etäisyyttä Helsingistä.

Muistaakseni tammikuulla löysin oikotieltä söpön vanhan talon, jota lähdin lumen ja loskan halki pian katsomaan. Pihapiirissä oli pienen torpan lisäksi hauska navettarakennus, jonka päädyssä oli autioitunut sauna. Suunnittelin mielessäni jo talon kahteen huoneeseen tapetit ja navettaan kesäjuhlat. Jätin tarjouksen joka oli alle pyyntihinnan - oli varattava rahaa mädän kaivon kunnostamiseen ja talon ulkoverhouksen vaihtamiseen. Olin varma että tarjous menee läpi, talo oli ollut mynnissä pitkään ja pystyin jo niin selvästi näkemään itseni sinne asettuneena.

Mutta toisin kävi, myyjä hylkäsi tarjouksen ja päätti ettei myykään ollenkaan. En meinannut millään uskoa. Odotin pitkään että puhelin kuitenkin soisi ja välittäjä ilmoittaisi myyjän mielen muuttuneen. Talon menettämisen aiheuttama sydänsuru tuntui samalta kuin rukkaset joltain ihanalta pojalta teini-ikäisenä. Soittoa ei koskaan tullut ja oli vain nieltävä pettymys. Tämän blogin nimi olisi tyystin toisenlainen jos tuo talokauppa olisi toteutunut, oltaisi varmaankin nyt Valkoisessa talossa.

Myöhemminkin elämässä olen todennut että kyl se taitaa olla niin että asiat menevät kuitenkin sivu suun syystä. Oli kyse sitten työpaikasta tai asuntokaupasta tai ihmissuhteesta tai jostakin pienemmän tai suuremmankin mittakaavan sydämentykytyksestä, pettymystä seuraa yleensä jotakin vieläkin parempaa. Ajattelin että ei voi koskaan tulla enää vastaan taloa joka kolahtaisi samalla tavalla kuin tuo menetetty valkoinen pieni torppa. Mutta vähänpä silloin tiesin.


Vihreä talo vuonna 2008


Sitten Oikotielle ilmestyi ilmoitus perikunnan myymästä rintamamiestalosta pellon reunassa. Hailakan vihreä talo oli kuvattu pilvisellä kevätsäällä, pihapihlajaan oli juuri puhkeamassa lehdet. Sydän hyppeli rinnassa kuperkeikkaa ja soitin välittäjälle sopiakseni näytöstä.

Taloa katsomaan lähdettiin niin isolla delegaatiolla kun autoon mahtui. Mukaan otin asiantuntijoita mm. arvioimaan talon kuntoa (sisko) ja  fiiliksen oikeanlaisuutta (ystäväni Mikko). Ajoimme Vihreän talon pihaan ensimmäistä kertaa poikkeuksellisen lämpimänä toukokuun alun päivänä. Autosta noustessa kuului hyönteisten surinaa ja heinikon havinaa, tuuli lämpimästi. Heti tuntui siltä kuin olisi kotiin tullut. Taloon sisään astuessa tunne vain voimistui. Siellä oli juuri oikeanlainen valo, lämpö ja tuoksu. Ja niin paljon tilaa, monta huonetta! Kauniit alkuperäiset ikkunat ja lautaa kokolattiamattojen alla, pintaremontin tarpeessa mutta juuri sopivan vähän ajan saatossa uudistettu. Ikkunoista aukesi kaunis näkymä pienelle pellolle, talon takana oli mukava pläntti omaa nuorta metsää.




Talosta oli jätetty jo yksi tarjous, mutta se oli reilusti alakanttiin. Minä jätin omani, vain karvan alle pyyntihinnan. Se riitti. Tarjouksen hyväksymisessä kesti melkein kuukauden. Koko sen ajan yritin pysyä housuissani ja olla suunnittelematta liikaa jos vaikka kävisi kuitenkin ohraisesti niin kuin valkoisen taloehdokkaan kanssa. Viimein välittäjä soitti että tarjoukseni on mennyt läpi ja kaupantekopäivä sovittiin juhannuksen alle.

Matkalla kaupantekoon ostettiin siskon kanssa autoon evääksi kermamunkit. Myyjät jo odottivat kun päästiin perille pikkukaupunkiin välitystoimiston konttorille. Kun nimet oli laitettu paperiin, kerroin että olin haaveillut juuri tällaisesta talosta teinistä asti. Minua ja myyjiä molempia itketti ja halattiin. Talon tarinalle oli nyt jatkaja, minusta tuli sen toinen omistaja. Sen vuonna 1948 rakentanut pariskunta oli muuttanut siitä ehkä 80-luvulla kaupunkiin ja siitä pitäen se oli toiminut heille kesäasuntona. Viimeiset vuodet kaunis sotien jälkeen talkoilla pystyyn laitettu vihreä talo odotteli pellonreunassa yksinään. Taisi odottaa juuri minua.



Muistan ensimmäisen yön talossa kuin eilisen. Juhannus 2008 oli viileä ja kostea, niin myös rintamamiestalo johon oltiin juuri tultu miehen kanssa ensimmäistä kertaa omilla avaimilla. Yritimme lämmittää laittamalla tulet keittiön leivinuuniin, mutta se vain tupsautteli paksuja pilviä savua keittiöön. Laitoimme nukkumaan kylmien ja kosteiden lakanoiden väliin hassuun kelloradiosänkyyn ja hytisimme pitkin yötä. Seuraavana päivänä naapuri tuli neuvomaan että pitää polttaa sanomalehteä uunin nuohousluukussa jotta hormi alkaa vetää. Niin alkoi tutustuminen vanhan talon kanssa elämiseen.




Kesä 2008 remontoitiin ankarasti. Talosta kannettiin pois tarpeetonta ja tilalle kaunista ja tarpeellista. Kuvasin pienellä digipokkarillani kaikkia vaiheita tietäen että kuville tulisi pian käyttöä. Olin löytänyt blogit ja blogannut itsekin jo pari vuotta, todennut että se on mielettömän mukavaa puuhaa. Suomalaisia sisustusblogeja ei tainnut olla olemassa kuin kourallinen kun aloitin omani sitten elokuussa. Muistan tuolta sisustusblogien alkutaipaleelta ainakin ihanan (jo kadonneen) blogin jonka nimi oli Nestled in, samoin Jutan Kootut murut. Liiviaakin luin. Mitähän muita oli olemassa vuonna 2008?  Puhuin myös siskon ympäri aloittamaan oman sisustusbloginsa että voitaisiin vouhottaa yhdessä. Ollaan vouhotettu nyt siis jo kymmenen vuotta.




Ensimmäisen postauksen julkaisin 13.8.2008. Siitä tämä kaikki sitten lähti. Digikuvat blogeissa olivat pieniä ja suttuisia, siitä ne pikku hiljaa vuosien varreilla kasvoivat ja muuttuivat valoisammiksi. Talon remontti eteni, tuli monta kesää, monet juhlat, monta iltaa viljan kasvua katsellen. Mentiin naimisiin, hankittiin toinen pikkukoira. Oli iloja ja riehaannuttavaa riemua, oli suruja ja pettymyksiä, oli kuplivaa innostusta ja hyviä ja hölmöjä ideoita pellonreunassa ja elämässä muutenkin. Paiskittiin ankarasti hommia kaikilla rintamilla. Oli höyryäviä jäähdyttelyhetkiä saunan kustilla, oli yöllä pellolla risteilevä puimuri. Oli tuli hellassa ja palavat kynttilät ja valoisat yöt jolloin ei nukuttu. Nurmen niitto, vasarointi, rapsutus ja maalaus. Monta kotia kaupungissa ja aina vain paikallaan pysyvä Vihreä talo. Näistä poimin blogiin harvat mansikat, pienet kuvat ja kauniit hetket. Lukijamäärät kasvoivat, yhteisö suureni, blogeja tuli runsaasti lisää. Alussa ei kai kukaan osannut arvata että blogeista tulisi monelle toimeentulokin. Pisimpään koskaan kestänyt harrastukseni, nykyään myös työ. On ollut ihan hitokseen hienoa!

Kiitos että olet lukenut.

(Postauksen kuvat ovat blogin alkutaipaleelta, vuosilta 2008 ja 2009.)

23 kommenttia :

  1. Wonderful! Have a magical week. H

    VastaaPoista
  2. Kiitos Annika, sun ja sun blogin myötä oon löytänyt ihan uuden maailman - uusia ihmisiä ja mahdollisuuksia! Myönnän, että hieman herkistyin tätä lukiessa, mutta yksi kritiikki/varovainen pyyntö (nehän on melkeen sama asia?): tämä muistelo loppui liian lyhyeen! Lisää kuvia matkan varrelta, toivon ma. <3 Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rilla. <3 Pyyntö/kritiikki laitettu korvan taa! :)

      Poista
  3. Onnea pyöreistä vuosista ja kiitos hurmaavasta blogista! <3 Sulla on kaunis tyyli sisustaa.

    VastaaPoista
  4. Onnea ensimmäiselle kympille.
    Monta monituista nautinnollista visuaalista hetkeä Vihreän talon seurassa. Kiitos.

    p.s. Minäkin muistan vielä Nestled in blogin, oli ihanna inspiroiva kuten Vihreä talokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sarp, ja kiitos sun monista kommenteista! Ihanaa kun olet lukenut. :) Nestled in oli huippu, voi kun sitä voisi vielä jossain selata...

      Poista
  5. Kiitos tästä kirjoituksesta! Vihreä talo on ollut suurena inspiraationa itselle ja uskonvahvistuksena oman mökkihaaveen kanssa! Ja, vuosien haave toteutui minullakin vajaa vuosi sitten ja sain hankittua pienen (keltaisen) rintamamiestalon! Mukana tuli myös toi kuvailemasi kaltainen lato, jossa toivottavasti vietetään vielä monia mukavia illanistujaisia :) Kaipaisin blogilta enemmän normaaleja mökkipuuhia ja maisemia, eikä niinkään mitään stailattuja (yhteistyö)postauksia. Mukavaa syksyä vihreään taloon! t. Tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tanja! Ja miten ihanaa että sulla on keltainen talo :) Ah ja latokin kuulostaa niin ihanalta. Ja kiitos myös palautteesta. Mä tykkään tehdä molemman sorttisia postauksia ja sama meno jatkuu varmaankin tulevaisuudessakin.

      Poista
  6. Onnea kymppivuotiaalle ja kiitos kivasta blogista!

    VastaaPoista
  7. Onnea blogille ja vihreitä vuosia eteenpäin :)

    VastaaPoista
  8. Onnea! Ihana kirjoitus ja ihana vihreä talo! Mulla tulee ensimmäisistä sisustusblogeista mieleen myös My Vintage Living. :)

    VastaaPoista
  9. Havahduin oikein itsekin, että onko sitä tosiaan 10 vuotta tullut seurattua blogeja. Liekö ikinä kirjoittanut kommentteja, mutta nyt ajattelin kiittää inspiraatiosta, kauneudesta.
    Selvisi tänä kesänä, että olet ainutlaatuisen etunimen omistavan tätini opiskelukaveri Savonlinnasta (jos muistan oikein..vai oliko sittenkin Laajasalosta..?).
    Onnea Vihreään taloon ja voimia rakennusprojektiin!

    Terkuin Johanna lakeuksien keskeltä

    VastaaPoista
  10. Mahtava blogi. Aina lukiessa pääsee, kuin kiltisti varkain itsekin asustamaan tuota tupaa. Kiitos!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Annika ja Vihreä talo! Blogisi on varmastikin ensimmäinen blogi, jota aloin seurata ehkä 8 vuotta sitten ja sen jälkeen muitakin on astunut kuvioihin, mutta aina vaan palaan sinne pellon reunalle enkä kyllästy koskaan! Olen löytänyt koko sisustusharrastuksen ja erityisesti astiamaailman sinun kauttasi. Kiitos ❤

    VastaaPoista
  12. Kiitos ihanasta blogista ja kaikista tarinoista! Tämä on yksi blogeista, mitä olen lukenut pisimpään ja luen vastaisuudessakin <3

    VastaaPoista
  13. Onnea ja pitkää ikää blogeista parhaimmalle! Luulisin, että olen ollut mukana lukijana ihan tuolta alkutaipaleelta asti. Monta sisustusblogia on tullut ja mennyt, ihanaa, että tämä on säilynyt :)

    VastaaPoista
  14. Annika <3 Ihana postaus tää! Niin hyvin välittyi fiilikset. Mahtavaa oli nähdä vanhoja kuvia.

    Tuli mieleen ne omat perinteiset sunnuntait talojen näytöissä. Meilläkin takana oli yksi karvas pettymys. Tarjottiin pienestä torpasta itäisellä Uudellamaalla joen varressa. Oli erillinen rantasauna, avarat maisemat ja ihana leivinuuni. Välittäjän mukaan tarjottiin korkein tarjous, mutta hyväksyivät jonkun paikallisen pienemmän. Ja sitten tuli Tyynelä <3

    VastaaPoista