15.9.2018

Mistä inspiroiduin Habitaressa?


Terveisiä Habitaresta, paljon kaunissta katseltavaa ja hyviä ideoita on siellä tarjolla tänä vuonna. Tuntuu että vuosi vuodelta messuosastoihin panostetaan enemmän ja enemmän ja taitavien suunnittelijoiden ja stailistien kädenjälki näkyy yhä laajemmin. Hyvä kehityksen suunta! Näytteilleasettajat tuntuivat tällä kerralla olevan yksimielisiä siitä että maanläheiset värit ovat nyt sisustuksessa se juttu. Ja ylivoimaisena somistesuosikkina heinät! Monessa blogissa onkin jo ollut raporttia upeimmista messuosastoista, joten minä kirjoittelen messuista enemmän omasta näkökulmastani. Mitä sieltä jäi mielen päälle omaa taloprojektia ajatellen?

Aloitetaan seinien väreistä. Monella osastolla näkyi siis voimakkaitakin maanläheisiä sävyjä, joista minua eniten sykähdyttivät erilaiset sinapit ja hiekat. Marimekon osastolla (alimmat kuvat) yhdistyivät molemmat, kun osa seinistä oli maalattu ja osa päällystetty korkkilevyllä. Tosi kaunis seinäpintana tuo korkki - tekisi huoneeseen varmasti myös ihan pehmeän akustiikan. Ylimmässä kuvassa on Hakolan osaston herkkua väriyhdistelyä. Juuri oikean sävyisenä tuo seinän sinappi yhdistyy itseasiassa hirmu kauniisti tosi moniin väreihin. Oiskohan tässä ideaa lapsen huoneeseen... Ja sitten vielä poiminta vuodevalmistaja Matrin osastolta. Seinät oli maalattu tyylikkäästi kahdella värillä ja rajattu lämpimällä tiilenpunaisella. Tällaista maalaamistapaa näkee monesti ainakin vanhojen kivitalojen rappukäytävissä, mutta miksei voisi soveltaa asunnonkin puolelle?


Mietiskelen kovasti tulevan talon laattaladontoja sekä sisälle että pihalle. Kuvasin messuilta talteen nämä kaksi esimerkkiä siitä että yksinkertainen tyyli voisi olla se juttu. Ylin kuva on valaisinfirma Innoluxin osastolta (kaunis osasto muutenkin, kantsii ilman muuta piipahtaa!). Tiilenmuotoiset betonilaatat näyttävätkin tosi raikkailta kun ne on ladottu mahdollisimman yksinkertaisesti. Ja toinen esimerkki Marimekolta, pöydän pinta oli ladottu terrakotan värisillä kantti kertaa kantti -laatoilla ja taas yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla. Kaunista on. Molemmat näistä esmerkeistä passaisivat hyvin vaikkapa eteisen lattiaan tai pihakiveykseen.



Paneloidut seinät tuntuvat tehneet ryminällä paluun ja kyllä vain näyttivät kauniilta mun silmääni nämäkin esimerkit messuilla. Alimmassa kuvassa Woodnotesin osastolla taitaa olla seinämateriaali Siparilalta ja Asun-lehden (huippuhienolla!) osastolla muistaakseni Timberwiselta. Minä ihastuin eniten Glorian kodin osastolta löytyneeseen Wall+ sisustuslevyyn. Se on tuo kauniin petroolin väriseksi maalattu sormipaneelin näköinen matsku toiseksi alimpana. Materiaali on puukompostiittia, ekologinen ja täysn kierrätettävä. Se on kuulemma vedenkestävä ja sopii myös vaikkapa kylppärin seiniin, keittiön välitilaan - ja tietenkin kaikkiin mahdollisiin kuiviinkin tiloihin seiniksi ja katoiksi. Sillä voisi päällystää vaikka kaapin, mitä vain keksiikin. Aloin funtsata josko tästä saisi jujua portaikon seiniin... Ja kylppäreiden kattopanelointia olen myös miettinyt, tämä sopisi siihenkin.


Annon kauniilta ja harmoniselta osastolta imin fiilistä tulevan olohuoneen sisustuksen tunnelmaan. Erityisesti tuo matalalla roikkuva valaisin miellytti mun silmää, ihan kuin auringonlasku huoneen sisällä. Toisiaan lähellä olevat sävyt yhdisteltyinä ja rauhallinen tunnelma olivat tällä osastolla ne jutut. Ja mittakaavalla leikittely; jättiheinät siron sohvaryhmän parina.


Ja lopuksi pieni japanilainen poiminta. Eri Shimatsukan ja Hamanishi DESIGNin osasto oli minusta kokonaisuudessaan ihastuttava ja kivaa inspiraatiota lapsen huonetta ajatellen. Siellähän on tuo Artekin puolipyöreä pöytäkin jota olen tuumannut... Puukuvioisesta kankaasta tehty seinävaate on hyvä idea. Olen mietiskellyt mitä lapsen huoneeseen laittaisi seinälle - huonetta varten ajattelemani kalusteet ovat kovin pikkuista mittakaavaa ja huoneen fiilis jää helposti tyhjäksi. Kivaa tuolla osastolla oli myös kuosien yhdistely ja hauskat kuviolliset säilytyskorit. Niin ja lämmin fiilis ylipäänsä. Sen teki varmaankin tuo seinien osb-levy - sitä sinapin sävyä taas!

Habitare on täydessä vauhdissa Messukeskuksessa vielä tänään ja huomenna, hyvin siis ehtii vielä käymään. Ja kyllä minusta messutarjonta on tänä vuonna reissun väärti! Lisävinkkinä vintagen ystäville että kannattaa ilman muuta kiertää myös Antiikki-tapahtuman myyntiosastot. Siellä oli tosi paljon hienoja esineitä - vaikka vain katseltavaksikin jos ei ole ostohousut jalassa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti