12.7.2018

Valmis aamukahviterassi



No nyt kuvia valmiista aamukahviterassista - tuosta iisakinkirkkohankkeesta josta aiemmin jo kirjoittelinkin. Meillä oli aiemmin pari oleskeluterassia talon sisäänkäynnin puolella. Ne rakennettiin alkuinnostuksessa keskelle pihaa ja käytännössä pian huomasimme että olivat vähän hölmösti sijoitettu kaikin puolin. Pidemmän aikaa oli jo ollut ajatus että terassin kannattaisi ennemmin olla talossa kiinni  - silloin sinne pääsee hipsuttelemaan vaikka sukkasillaan ovesta suoraan ja matka kyökkiin jääkaapille on lyhyt. Toissa kesänä nuo alkuperäiset patiot purettiin ja niiden perustusmateriaalit ja puutavara kierrätettiin nyt tähän uuteen talon päädyn terassiin. Yrityksen ja erehdyksen kautta parempaan lopputulokseen.

Nyt terassille on käynti kellarin ovesta. Kun oven avaa terassilta käsin, tulee portaikkoon josta alaspäin on kellari ja ylöspäin eteinen ja keittiö. Näpsäkkä sijainti. Terassin koon määrittelivät vanhat perennat, joihin ei haluttu kajota. Nyt se jää mukavasti töyhtöangervon ja vanhojen pionien kainaloon. Istuttelin viime kesänä jo harmaamalvikkiakin terassin reunaan vanhojen istutusten jatkeeksi. Tänä kesänä istuttelen vähän lisää, olen jo nostanut muualta pihalta jakotaimia mm. jättipoimulehdestä ja komeamaksaruohosta. Tuo kohta pihasta on päivän aikana pisimpään auringossa. Sinne paistaa aikaisimmin aamulla ja viimeisenä illalla. Kovin helteisenä päivänä tulee olo terassilla keskipäivällä aika tukalaksi, mutta silloinkin ovat aamut ja illat siellä mukavia. Ja viileämpinä päivinä se on juuri se tiluksien lämpimin kohta istuskella.

Terassin kalustusta ei ole vielä sen kummemmin mietitty, kunhan nosteltiin puuvajasta esiin muutama tuoli jotta päästiin ensimmäisille testikahveille. Mutta mikä ettei, tuostahan se lähtee hahmottumaan. Jo hyvän aikaa sitten pihakirppikseltä löytyneet puiset 50-lukulaiset tuolit sopivat väreiltään mainiosti harmaaksi öljyttyyn terassilautaan ja talon seinän rypäleenvihreään.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti