2.11.2017

Tuunauksia ja herkkuvärejä - Color Now 2018


Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila

Nyt seuraa iso läjä tuunauksia ja ennen ja jälkeen -kuvia! Sain nimittäin hiukan etukäteen hyppysiini Tikkurilan Color Now -trendivärit tulevalle vuodelle 2018 ja tehtäväkseni valkata sieltä suosikkejani. Mun silmäni tarttui heti Minerals-kokoelman muheviin, maanläheisiin punertaviin sävyihin ja mielessä alkoi viritä ideoita mitä kaikkea niillä voisi maalata.


Mökin vintiltä löytyi mukava mööpelipari uudistettavaksi, valkoinen kaappi ja pinkki tuoli. Lisäksi metsästelin muutaman puisen viinilaatikon värikylpyyn. Ideana oli tehdä näistä maalaamalla harmaaseinäiseen olkkariin uusia kytännöllisiä katseenvangitsijoita. Kaikille olikin jo valmiiksi funktio mietittynä.


Aloitetaanpa puutuolista joka oli ennen pinkki. Pinkki on ollut aikanaan aivan suosikkivärini, mutta oli jo aika jollekin muulle.. Nyt valkkasin tuoliin tuollaisen oikein syvän viininpunaisen sävyn ja se passaakin aivan huippumainiosti tuohon maisemaan. Sävy on M425 Punajuuri, yksi erityisistä suosikeistani tuosta Color Now 2018 -valikoimasta. Tuoli toimii olkkarissa paitsi istuimena, välillä myös sivupöytänä jolle laskea kahvikuppi.



Puisista viinilaatikoista tulikin värikkäät lelusäilyttimet. Nämähän ovat vähän niinkuin ne Lundian hienot lootat, mutta köyhän naisen versio! Näihin nappasin punaisia sävyjä: ylhäällä vasemmalla M476 Rooibos ja alhaalla oikealla tuolista tuttu M425 Punajuuri. Alhaalla vasemmalla Tikkurilan vuoden väriksi valittu  N405 Ruukku. Punertavia sävyjävirittämään valitsin myös ihanan syvän sinisen, M350 Mustekynä, se on pienessä laatikossa ylhäällä oikealla. Kaikki nuo sävyt sopivat hauskasti paitsi keskenään, myös tuon vanhan sienikartan väreihin. Ja kaikkiin lootiin löytyikin heti säilytettävää. Nyt on junaradan osaset, kiskot, rakennukset, puut ja muut hyvässä järjestyksessä - kunnes taas leikkihirmu iskee.



Sitten vielä kaappi, joka sai ylleen huippuihanan maksamakkaramaisen punaruskean sävyn. Väri on S471 Etruski. Ah, tällä tekisi nyt mieli maalata jotakin muutakin, tykästyin tähän niin paljon. Tuli suorastaan Etruski-himo. Ai että miten ihanalta se näyttäisi vaikkapa jonkun huoneen kaikissa seinissä. Pikkuinen kaappi muuttui uuden maalikerroksen myötä heti luonteikkaammaksi ja löysi paikan olkkarin nurkasta, joka tähän asti oli ollut huoneessa vähän turha kohta ja jotenkin kalju. Tuo Etruski on muuten oivallinen kumppani monellekin värille, se sopii minusta esimerkiksi tuon Punajuuren kanssa tosi kauniisti yhteen.

Kaikkiin näihin mun maalaushommiin käytin täyshimmeää, vesiohenteista Helmi-kalustemaalia. Himmeä pinta sopii minusta erityisen hyvin noihin tuollaisiin meheviin maanläheisiin sävyihin.



Kaikki tarkemmat tiedot noista mun käyttämistä sävyistä ja maalista löytyvät nyt tuolta Tikkurilan ideasivuston työohjeesta. Siellä myös vinkit miten kalusteiden maalaus parhaiten onnistuu. Ja kurkatkaa toki myös koko satsi noita Color Now 2018 värejä, niihin on asiantuntijavoimin valittu tosi hienoja ja ajankohtaisia sävyjä jotka laittavat kyllä maalaussormet syyhyämään.

Ja loppuun vielä suositus: Tikkurila on julkaissut tänään myös Color Now 2018 -lehden, joka on mainio paketti sisustusideoita ja vinkkejä värien käyttöön. Sen voi nyt tilata kotiinsa ihan ilmaiseksi tuolta Tikkurilan sivuilta

Postauksen tuunauksissa käytetyt maalit saatu Tikkurilalta.

6 kommenttia :

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Ihania värisävyjä!
Ihastuin tuohon tummaan punajuureen.♡

annika f. kirjoitti...

onpa kauniit värit, etenkin tuo etruski. maalaamalla saa kyllä aina vaan ihmeitä aikaan!

Anonyymi kirjoitti...

.. sanoi kohti.blogi.net :in A.

Mamma A. kirjoitti...

Tuo Rooibos on aivan ihana!Ja taustalla näkyvä sienitaulu on UPEA<3

Anonyymi kirjoitti...

Hieno lopputulos ja värit omaankin silmään tosi raikkaat! Mistä sä noita viinilaatikoita metsästelit? Saako niitä jostain ostaa?
Helma

Annika kirjoitti...

Moi Helma! Mä ostin noi omani pikkurahalla Tori.fi:stä, kun ei Alkoista tuntunut löytyvän. Mutta kun kävin kyselemässä niin sanoivat monessa Alkossa että joulun alla niitä taas tulee. Silloin kantsii siis kysellä, niitä saanee sieltä ihan ilmaiseksi.

Blog Design by Get Polished