12.11.2017

Taulujen paluu




Mökin olkkarin makeoverin myötä kolme taulua teki paluun seinille hetken kaapissa varastoinnin jälkeen. Harmaat seinät ovat mainio tausta näille taideteoksille, hiukan tummemmalla pohjavärillä ne tulevat kauniisti esiin. Nämä kaikki ovat sellaisia etten niistä koskaan luovu. Niihin liittyy kivoja muistoja. 

Punajuuren värisen tuolin yläpuolella on kaunis pastellityö jonka aiheena ovat vanhat avaimet. Sain tämän muinoin lahjaksi entiseltä työpaikaltani, Kaarisillasta. Avaimista inspiroituneen taiteilijan nimi on harmi kyllä vuosien kuluessa pyyhkiytynyt muististani, olisikohan ollut Annakaisa Ahonen tai Raija Raitio... Äh vai sittenkin Päivi Pylväläinen? Miksi olen näin harvapäinen! Kaarisillan tallissa on muuten liuta ihan älyttömän kiinnostavia kuvatekijöitä, kannattaa katastaa ja vaikka piipahtaa Galleria Art Kaarisillassa Helsingin Sanomatalossa jos sinne päin satutte. Esimerkiksi Paul Gustafssonin kuvat ihastuttavat mua aivan älyttömästi.


Olohuoneen toisessa nurkassa maksamakkaran värisen kaapin yläpuolella on nyt ripustettuna kaksi kopiota Giorgio Morandin öljyväritöistä, jotka ystäväni kuvataiteilija Marianne Nieminen maalasi harjoitustöinä jollekin kurssille takavuosina kun opiskelimme Taideteollisessa korkeakoulussa kuvismaikoiksi. Sain ne häneltä kun kurssi oli ohi - taidekopioita ei sovi lähteä myymäänkään. Mun onneni! Tykkään Morandista ja tykkään Niemisestä, näissä molemmat yhdistyvät hahaa! Mariannen maalauksia löytyy meiltä enemmänkin - hänen oma tyylinsä onkin jonkin verran toisenmoinen kuin Morandilla.



5 kommenttia :

Vilja / Hurmaava Harmaa kirjoitti...

"Maksamakkaran värinen kaappi"! Sitähän se on, mutta hauska vertauskuva. :)

Anonyymi kirjoitti...

Laittaisin nämä taulut pikemminkin kaupunkiasunnon seinälle. Ei sovi vihreän talon henkeen minun mielestäni.

Annika kirjoitti...

Hahaa, juu! maksamakkaran väri hivelee un silmääni tällä hetkellä erityisen paljon. :)

Annika kirjoitti...

No vähän jotakin uudistusta tämänkin torpan henkeen sitten! :D

summer kirjoitti...

Kauniin harmaa seinä 😍. Mikä maali/sävy mahtaa olla kyseessä?

Blog Design by Get Polished