24.5.2017

Muutama tunnelmapala ja murkkuvinkkejä vailla



Edessä on neljä päivää maalla - ihan parasta. Aiotaan tuuletella taloa talven jäljiltä - ikkunoita voi huoletta pitää selällään kun ötökkäkausi ei ole vielä alkanut. Nukutaan vuoroin aamulla pitkään ja juodaan rauhassa aamukahveja. Talon kevätsiivousta tarttis jatkaa pikkuhiljaa, ehkä imuroimalla. Lisäksi tiedossa yksi kolmivaiheinen pihaprojekti josta näette tuloksia ensi viikolla. Sitä valmistellaan saunalla ja tiedossa on ainakin betonilaattoja, kuullotetta, maalia ja öljyä. Ideat on kivat, toivottavasti myös toteutuspuoli rullaa!

Viime viikonloppuna huomasin että talon pihassa kulkee aivan järjetön määrä muurahaisia. Onhan niitä aiemminkin jonkin verran pihassa ollut, mutta nyt taitaa olla sen suhteen ennätysvuosi. Missään ei oikein voi oleskella ilman pitkiä sukkia, muuten on murkku nipistämässä. Löytyiskö joltakulta teistä vinkkiä miten muurahaisia voisi ohjailla pihasta pois? Merisuolaa taidettiin jo viime kesänä kokeilla saunan kuistin tuntumassa mutta sillä ei kyllä tuntunut olevan sen suurempaa vaikutusta. Tai sitten ei osattu sirotella sitä oikeisiin kohtiin. Lähietäisyydellä on muutamakin iso muurahaispesä ja meidän piha taitaa nyt osua kaikkien niiden välisen yhdysliikenteen risteykseen. Tehokkaita ja hyväksi havaittuja vinkkejä murkkureittien muuttamiseen ilolla vastaanotetaan!



14 kommenttia :

  1. Kanelia ne väistää. En tiedä miten hyvin toimii ulkona, mutta sisällä ainakin toimii!
    T.Saara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin jättipurkin kanelia ja kohta testataan!

      Poista
  2. ...ja neilikkaa. Piparkakkumausteet peliin. Tämäkin tosin vain sisällä testattu. Toimi sekä kokonaisena, että jauheena. T. Kaika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, tarttee nyt vielä miettiä että miten sen kanelin sirottelun tuolla pihalla sijoittaa jotta trafiikki vähenee. Kun ei kai voi koko pihaa kanelilla kylvää :)

      Poista
  3. Tätä samaa juuri tänään ihmeteltiin, että miten on piha aivan sakeana muurahaisista. Vinkkiä ei ole niiden karkoitukseen, mutta olisipa kiva tietää mikä on tänä vuonna saanut muurahaiset näin sankoin joukoin liikkeelle. Toivotaan, että trafiikki vähän hiljenisi kesän edetessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäköhän siinä tosiaan nyt on kun niitä on niin pirusti? Jos joku tietää niin kertokoon!

      Poista
    2. Veikkaan, että kuivuus vaikuttaa. Muurahaiset viihtyy ainakin meidän pihassa kaikista lämpimimmissä ja kuivimmissa paikoissa. Ja nyt on kaikkialla todella kuivaa, ainakin etelä-Suomessa.

      Poista
    3. Totta taitaa olla. Mä oikein kattelin nyt viikonloppuna maalla että tosiaan kuivissa kohdissa kuhisee ihan hulluna ja kosteammissa on rauhallista. Ja kun niitä kuvia alueita on nyt paljon niin muurahaisia riittää.

      Poista
  4. Meillä toimi parhaiten bensa+tulitikku. Murkkupesän voi laittaa myös metallitynnyriin jos ei metsästään tahdo eroon. Mökin takapiha oli hulluntäynnä murkkuja pari vuotta sitten, eikä mitkään myrkyt auttaneet. Nythän on koiruli niin myrkyt pitää unohtaa. Toi pesien pienennys oli äärimmäisin keino. Eroonhan niistä ei pääse koskaan eikä oo tarkoituskaan,Mutta kyllä niitä on mistä vähentää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, bensa+tulitikku kuulostaa kyllä aika tehokkaalta keinolta :D Mä alotan nyt kanelilla ja etenen siitä sitten rajumpiin otteisiin jos ei pehmeät keinot tehoa.

      Poista
  5. Muurahaiset inhoaa samettiruusuja, kalkkia, kahvinporoja ja tosiaan noita edellä mainittuja kanelia ja neilikkaa :) Meillä on takapihan terassi ollut murkuton, kun olen istuttanut sen vierustalla samettiruusuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ja muurahaisilla on sitten se yhteistä ettei kumpikaan välitetä samettiruusuista :D :D :D Mutta jos tarttee valita kumman kanssa elelen mielummin niin kyllähän samettiruusut sitten voittavat 6-0. Minä pistän tämänkin vinkin korvan taa ja otan repertoaariin jos ei kaneli tehoa!

      Poista
  6. Meilläkin kuhisee mökillä! Jopa koivun oksat täynnä kun 1-vuotiaalle keinua laitettiin.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä kuhina käy! Siksikin vähän harmillista kun ei voi tuo meidän pikkumussukkakaan siellä murkkujen seassa tutustua maaperään :D

      Poista