1.6.2016

Marimekon kesäuutuuksia Vihreässä talossa














Kaupallinen yhteistyö: Marimekko


Elo pohjolassa on kesäisin väriä ja valoa. Vietetään paljon aikaa pihalla ja metsäpoluilla. Syödään hyvin, kokataan paljon kasviksia. Katetaan juhlat sinne missä juhlituttaa. Poimitaan ojasta kaikkea kaunista maljakoihin. Saunotaan, saunotaan, saunotaan. Nautitaan siitä että tuulee, havisee ja tuoksuu.

Marimekon kesä sopii Vihreään taloon kuin nenä päähän. Kesän uutuuksien keskiössä on Katsuji Wakisakan 70-luvulla suunnittelema Karuselli-kuosi. Värivaihtoehtoina on huikea vihreäpohjainen ja raikas valkopohjainen. Molempi parempi ja enemmän on enemmän, mun mielestäni! 

Marimekon mallistojen väritykset rimmaavat sulavasti keskenään. Voi siis aivan hyvin laittaa rinnan Karusellin, Pienet kivet, Pirput parput ja Puketin. Karuselli-kuvioisen rantatakin hihaan passaavat Rötti-pyyhkeen punaiset raidat. Rauhallisemman värimaailman ystävä yhdistää vain hiukan väriä mustavalkoiseen. Minä laitan paljon kaikkia kirkkaita sävyjä yhteen ja sukellan sekaan.

Tämän postauksen kuvat syntyivät muutaman päivän aikana kun eleltiin ja vietettiin lämpimiä päiviä maalla. Minulla oli kuvattavana ihana läjä Marimekon uutuuksia, napsin niistä fotoja sitä mukaa kun suvi toi ideoita eteen. Oli tyynynpäällisiä monessa värissä ja kuviossa, kauniita Oiva-astioita, patalappua ja uunikinnasta, hillitön rantsutakki, värikkäitä pussilakanoita ja kangasta. Olivat kaikki täällä kuin kotonaan - eikä ihme sillä talossa on paljon Marimekkoa muutenkin. Kesä on läsnä tutuiksi tulleissa kuoseissa silloinkin kun on pilvistä eikä lämmin vire puhalla.

Marimekko-yhteistyön ensimmäisen osan kuvat otin keväällä kotona kaupungissa. Silloin pääosassa oli Tiara-kuosi. Kurkkaa toki nekin!

11 kommenttia :

  1. Totta puhut, sopivat Vihreään taloon loistavasti! Aivan ihastuttavia kuvia ja tuotteita taas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa jos tykkäsit Pilviraitti! :)

      Poista
  2. Liian stailatulta näyttää vihreä talo, jos tällaiseksi jäisi. Johan tuossa joutuu kaiken muun raivaamaan näkyviltä, kun kuvaaja tulee. Marimekko saa oivan kuvauspaikan ja sinä emäntänä joitakin tavaroita.

    Olen aika allerginen yhteistyöjutuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia tehdessä oli itsellä sellainen olo että eipä voisi enempää Vihreän talon näköistä olla. Tosi harmi kuulla ettei sillä tavalla sinne välittynyt, tietty yritän tehdä nämä kaupalliset yhteistyöt aina parhaani mukaan niin että ovat lukijoille innostavaa sisältöä. Palautetta toki mieluusti vastaanotetaan miten siinä voisi onnistua aina paremmin! Mitä tulee kaupallisiin yhteistöihin noin ylipäänsä niin on hyvä tietää että niitä on tässä blogissa ollut ja tulee olemaan jatkossakin - blogi on mulle sivutyö ja yhteistyöt tuovat voita leivän päälle. Ne on merkattu aina tuohon tekstin alkuun joten halutessaan voi sitten vaikka skippailla.

      Poista
  3. Hankkisin mielelläni ihania Marimekon kuoseja joko tekstiileissä tai astioissa. Osaatko sanoa, onko mikään tuote valmistettu Suomessa? Se on minulle tärkein hankintakriteeri. :) -Kaisla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Kaisla! Enpä osaa vastata mitkä tuotteista ovat kotimaassa valmistettuja, tuota kantsii varmaan tiedustella Marimekon myymälästä niin saa varmasti oikeaa tietoa. Esim. astiat näyttäisivät olevan ulkomailla valmistettuja mutta kangaspaino tietääkseni ainakin pyörii vielä kovaa kyytiä Helsingin Herttoniemessä.

      Poista
  4. Aah miten ihania värejä! Varsinkin noissa lakanoissa varmasti uni maistuisi :-)

    VastaaPoista
  5. Ai, ai sentään, kyllä on niin ihania ja värikkäitä kuvia sekä uutuustuotteita ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tiina! Väriä olla pitää :D

      Poista
  6. Kauniita kuvia ja kauniita tuotteita! Harmi vain, kun Marimekko ei enää astioita Suomessa valmista, se hillitsee minun ostointoani. Marimekon tuotteet kyllä kuuluuvat niihin harvoihin asioihin, joita minun tulee uutena ostettua. Ovat niin ihania, että ei pysty kokonaan pidättäytymään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen viimeaikoina miettinyt jonkin verran tuota kotimaisuus-asiaa. Muistan säpsähtäneeni kun kuulin Arabian tehtaan lopettamisesta ihan vasta ja aloin miettiä että olenko itsekään lopulta kovin paljoa kannattanut kotimaista ostamalla Arabiaa kaupasta viime vuosina. Kirppiksiltä ja käytettynä toki, mutta kaupasta uutena - enpä juuri. Pitäsikö sitä kuitenkin vielä ostamalla kannattaa, kun työllistää edelleen Suomessa tosi paljon vaikka tuotanto on muualla? No, tästä kumpuaa pidempi pohdinta ja taidanpa rykästä siitä oikein postauksen :)

      Poista