31.5.2015

Sinäkö se oot? Hae StyleRoom-bloggaajaksi!



Haluaisitko mukaan StyleRoom -blogeihin? Bloggaajajoukkoa laajennetaan ja nyt on haku päällä! Jos kirjoitat koti- ja sisustusaiheista blogia, voit hakea mukaan. Blogisi voi olla kävijämääriltään pieni tai iso, tyylisi voi olla justiinsa sellainen kun on. Mukaan haetaan kaikenlaisia sisustusblogeja - kaikenlaisia koteja kun on StyleRoomissakin.

Mitä se StyleRoom-blogeihin kuuluminen sitten tarkoittaisi? No minulle se ainakin tarkoittaa kuulumista sisustamisesta innostuneeseen verkkoyhteisöön. Yhteistyötä mahtavien kanssabloggaajien kanssa. Mahiksia ansaita bloggaamalla. Osaavaa, innovatiivista ja älyttömän mukavaa A-lehtien taustatiimiä. Blogin säilymistä omalla tontilla. Näkyvyyttä StyleRoom-sivustolla. Kasvavan, inspiroivan sisustusyhteisön kehittämistä. Jos kiinnostuit niin lukaisehan haun tarkemmat yksityiskohdat. Hakuaikaa on juhannukseen,  21.6. asti.

Ja kuulehan, yksi mentoribloggaajan paikkakin on auki. Meitä mentoreita on nyt Riikka, Maria, Tarja ja minä - viidettä kaivataan. Mentoroinnistakin löydät lisätietoa tuolta samalta hakusivulta. Vähän jo jännittää kenen kasvot tuohon kysymysmerkin paikalle tulevat!


29.5.2015

Uudet alelakanat




Vinkkasinkin aiemmin  teille noista Annon Pilkku-pellavapussilakanoista ja tyynyliinoista jotka ovat huimassa alessa NetAnttilassa. Joitakin värejä on siellä tyynyliinoista jäljellä ja pussilakanaa saa vielä keltaisena, jos edulliset pellavaiset petivaatteet on hakusessa.

Mun tilaukseni jo tulikin, pyöräytin sen pesukoneessa ja pakkasin mukaan maalle. Ja onhan vaan ihanat nuo vaaleansiniset Pilkku-kuosin lakanat yläkerran makkarissa. Kuvio on tuossa värissä kauniin hento ja utuinen, sopii mökille mainiosti. Viileet ja rapsakat pellavapielukset oottaa nyt vain lämpimiä kesäöitä ja pitkiä lomaunia.

A new set of pale blue bed linen in the summer house upstairs bedroom. 





28.5.2015

Jättiverbena, viiruhelpi, tuoksupelargoni ja laventeli







Kesäkukkien hommaaminen maalle on tänäkin vuonna toimitettu fiilispohjalta. Kun kivan näköisiä kasveja on tullut vastaan, niitä on hankittu sen ihmeemmin kokonaisuutta miettimättä. Aina istuttelen pihan isoihin ruukkuihin ainakin muutaman perennan, jotka sitten syksyllä lykkään maahan - niin se karttuu tämän pihan kasvikantakin siinä samalla. Tänä kesänä hankin viiruhelpiä ja nostin vanhasta viljelylaatikosta laventelia ruukkuihin. Viljelylootaan istutettiin kukkien sijaan syötävää, retiisejä ja rukolaa. Yksivuotisista kukista laitoin pihalle pörhistymään jättiverbenan taimia. Se on vielä kaikkea muuta kuin jätti, toivottavasti se kasvaa tuosta mahtavaksi puskaksi. Ja sitten ostin pari tuoksupelargoniaa joissa on vinkeä tuoksu, nimittäin cola. Se on kyllä hämmentävää miten voi kasvi niin paljon kolajuomalle tuoksua.

Pihan sisustuksessa jatkuu sama kierrätysmeno kuin mökissä sisälläkin. On pihakirppikseltä hankittuja puisia nojatuoleja, on sieltä täältä haalittua terrakottaruukkua. Talon vintistä löytyneet vanha lasinen aiv-pullo ja kaljapullo ovat mainioita pihasomisteita myös. Ja lommoiset läkkipeltiämpärit.

In the garden.



26.5.2015

Intohimonsa kullakin



Pikkukoira rakastaa Ikea-hiiriä. Siis niitä sellaisia lapsille tarkoitettuja pehmohiiriä joita on myynnissä Ikeassa isoissa laareissa. Hiiriä pitää aina olla jemmassa, joskus jopa sellainen isompi rottakin kelpaa. Hiiret rakastetaan puhki. Niiden häntä ja korvat imeskellään ja lopulta katkotaan kokonaan. Langasta tehdyt viikset nyhdetään irti etuhampailla. Raatoa viskellään pitkin poikin ja vaaditaan ihmisiäkin sitä heittelemään. Ja lopulta se hylätään olohuoneen räsymatolle.

Hiiriottelun jälkimainingeissa suurpeto haukottelee sohvalla.


17.5.2015

Yläkerran makuuhuone, ihana saippua ja lakanavinkki












Maalle kylään tullut ystävä toi tuliaiseksi niin kauniin saippuan, etten ole vielä raskinut avata mustanpuhuvaa pakkausta ja viedä sitä saunalle. Se on nyt tuossa yläkerran makuuhuoneen yöpöydällä muun kauniin kanssa odottamassa. Saippuan tuoksu on ihana - se toimii nyt vähän niin kuin huonetuoksuna makkarissa.

(Ja sitten vielä alehaukan pikainen vinkki jos tykkäät Annon pellavalakanoista. NetAnttilassa on järkky ale tuosta Pilkku-kuosista jota on tuo mustavalkoinen tyynyliinamytty toiseksi ylimmässä kuvassa. Pussilakanoista on alessa keltainen ja vaaleansininen ja tyynyliinoista kaikki värit.  Mä laitoin tilauksen menemään ja mökille tulee toivottavasti pian vaaleansinistä Pilkkua!)

Bedroom at the summer house. A friend brought the Milomill soap as a gift. The black packaging with orchid print is so beautiful I´m having trouble opening it.

11.5.2015

Uusi käytetty jääkaappi









Pitkä jääkaapiton kausi mökillä päättyi ja kaappikuvio järjestyi kuin itsestään parhain päin. Edellinen jääkaappi ostettiin käytettynä ja niin tehtiin nytkin. Kävi niin lystikkäästi että aivan kuin tilauksesta tuli Tori.fi:hin myyntiin vähän käytettynä aivan samanlainen kaappi kuin se edellisemme joka hajosi - monta vuotta uudempi vain. Ja siinä on kätisyyskin meidän kyökkiin fiksummin vasen. Tuolla se uusi käytetty nyt hyrisee kyökin nurkassa. Ja kun vanhalle risalle kaapillekin löytyi kyyti ja ottaja, niin jo on homma mallillaan.

Tämä uusi jääkaappi on hiukan korkeampi kuin edeltäjänsä. Siispä piti hiukan siirtää ylemmäs sen yllä olevaa hyllyä. Samalla tuli hyllyillä olevat käyttötavarat järkättyä ja karsittua. Eniten käytössä olevat kulhot, kattilat ja pannut siirrettiin oikeanpuoleiseen hyllyyn, johon ei tarvitse kurotella jääkaapin yli. Nyt kaikki toimii taas kuin rasvattuna!

New fridge in the summer house kitchen! Or actually it´s not brand new, we bought it used.

7.5.2015

Minä & StyleRoom




Tiedättekö jo sisustusyhteisö StyleRoomin?

StyleRoomin meininki laajenee ja muuttuu pian entistäkin mukavammaksi. Toukokuun aikana starttaa nimittäin StyleRoom-blogit. Minä saan nyt ilokseni ilmoittaa että Vihreä talo on heti ensialkuun tuossa blogiporukassa mukana kolmen muun mahtavan sisustusblogin kanssa! StyleRoom-blogien alkutaipaleen kunniaksi kuvattiin pienet filmit meidän kaikkien neljän lanseerauksessa mukana olevan bloggaajan ajatuksista sisustamisesta ja asumisesta. Tuossa yllä on mun pätkäni joka kuvattiin Vihreässä talossa. Jos katsotte nuo alla olevat pätkätkin niin hoksaatte ketkä kolme muuta ovat niitä StyleRoom -blogikollegoitani. Blogiporukka tulee jatkossa kasvamaan, siitä kuulette aikanaan lisää.

Jonkin verran kyllä jännitti kun mun halonhakureissuani, saunanlämmitystäni ja kyökkipuuhiani kuvattiin, mutta onhan tuo lopputulos aivan soma. Filmien tunnelma kertoo minusta StyleRoomin fiiliksestä yleisestikin; siellä ollaan mutkattomasti, rennosti ja kotoisasti ja tarjotaan sisustusinspiraatiota tavallisille suomalaisille. Se onkin minusta tuossa sivustossa kivointa, sinne voi kuka vain ladata albumeihin kotikuviaan eikä kaiken tarvitse olla millään muotoa sliipattua ja viilattua. Kuvia selatessa se kotoisuuden fiilis välittyy.

Vihreä talo pysyy täällä samassa osoitteessa entisillä sijoillaan jatkossakin eikä muuta mihinkään. StyleRoomissa voi jatkossa näpsästi seurata yhdessä paikassa meidän blogien postauksia. Käytännössä me bloggaajat toimimme StyleRoomissa mentoreina ja silloin tällöin kirjoittelemme omiin blogeihimmekin aiheeseen liittyen. Tähän hommaan tartun tosi mielelläni, tiedossa on kivoja teemoja, kilpailuja ja tapahtumia. Tämän yhteistyön myötä mun blogin mainosmyynti siirtyy A-lehtien osaavan tiimin käsiin - tähän asti olen hoitanut sitä tonttia itse.

Tosi hienolta tuntuu ottaa askel ammattimaisemman bloggaamisen suuntaan taas muutaman vuoden tauon jälkeen - Vihreän talon portaaliajoista onkin ehtinyt jo vierähtää aikaa. Odotan innolla ja jännityksellä millainen matka tästä alkaa. Eikä yhteistyötaho ja porukka voisi juuri mukavampi olla, terveisiä vaan kanssabloggaajille ja StyleRoomiin Annalle, Lauralle ja muulle joukolle! Me halutaan tehdä yhdessä tästä kaikille teille lukijoille innostava juttu.







5.5.2015

Järjestelyä, kokoamista ja nokkaunet




Kevät ja järkkäilyvimma. Kylmät ilmat ovat pitäneet järkkäilijän sisätiloissa pitkään ja sen tuloksena on muun muassa tullut sinisen makuuhuoneen lipaston ylle uusi asetelma viulusta, korvasta ja muista. Sänkykin on kääntynyt uuteen asentoon huoneen nurkkaan niin että keskilattialla mahtuu paremmin patsastelemaan. Ja nurkassa, kiurutapetin kainalossa saa otettua mahtavat päivänokoset.

Kuistilla on jo hetken odotellut pahvikääreissään Kekkilältä saatu mahdollisuuksien viljelylaatikko. Kekkilä haastoi minut ja muutaman muun bloggaajan keksimään millaisen assemblaasin siitä rakentaisimme - aika hauska tehtävä. Mäkin olen jo noussut päiväpeiton päällä nukutuilta nokkaunilta, avannut paketit ja alkanut hommiin. Instagramissa jo näkyikin työvaiheita: tulossa on kaksikerroksinen yrttihotelli. Laitan kuvia tännekin kunhan homma valmistuu.

Rearranging the guest bedroom and making garden plans.