Menneisyys ryteikössä piilossa

Katselen aika usein Vihreästä talosta vuosikymmeniä sitten otettua ilmakuvaa ja mietin millaista elämä pellonreunassa on joskus ollut. Tätä taloa on ennen meitä asunut vain yksi pariskunta, joka rakensi sen sotien jälkeen vuonna 1948. 70-luvun lopulla on ilmeisesti muutettu pellonreunasta palvelujen ja mukavuuksien äärelle kerrostaloon ja talo on jäänyt kesätorpaksi. Paljon en heidän elämästään tiedä, mutta taloa kolutessa mennyt aika silloin tällöin pilkahtelee.

Päätimme miehen kanssa juhannuspäivän puhteeksi alkaa metsänhoitajiksi. Talon pohjoispäädyn metsikkö oli kasvanut aivan umpeen pientä kuusta ja tarvitsi kipeästi karsintaa. Tätä tomenpidettä oli lykätty jo muutamiakin vuosia todeten että tehdään sitten joskus kevväämmällä. Aloitimme kaatamalla yhden ranteenpaksuisen kuusen. Lopulta laihoja kuusenruipeloita kaatui ryteiköstä hyvän matkaa yli neljäkymmentä.

Puiden karsimisen edetessä alkoi ryteikön seasta vilkkua jotakin sinistä. Se paljastui hienoksi vanhaksi pyykinkuivaustelineeksi, jossa on voimakkaan sähkönsiniset muovinarut. Narujen lomitse kasvaa pari yli viisimetristä kuusta joista toinen on ahmaissut ruosteisesta telineestä otteen rungollaan. Telinekin on tainnut joskus olla sininen. Tässä kohtaa pihaa, keittiön ikkunan alla syreenipuskan takana on siis joskus ollut niin aukeaa että paikka on ollut hyvä pyykkien kuivatteluun. Kun pyykkitelineeltä katselee pihaan ja taloon päin, hoksaa miksi. Aurinko pääsee paistamaan tähän kohtaan talon yli koko päivän. Pääsee taas kohta kun tieltä on kaadettu viimeisetkin pimentävät kuusenruipelot.

Tässäkin kohtaa pihaa on joskus oltu ja touhuttu. Minä seison telineen juurella ja katselen talon suuntaan auennutta, meille uutta maisemaa. Ehkä vähän tunnekuohussa. Puhtaat pyykit ovat vuosikymmeniä sitten heiluneet tuulessa syreenin ja vanhan hienon katajan kainalossa. Toivotaan että pitkään pimeydessä elänyt kataja vielä elpyy vihertymään. Ja vuosiksi unohtuneeseen pyykkitelineeseen tuodaan saunapyyhkeet jatkossa kuivumaan.