25.2.2014

Avaimia ajattomiin suomalaisiin sisustuksiin


 




Mä olen ihaillut sisustusarkkitehti Hanni Koroman kätten jälkeä jo kauan ja tiesinkin odottaa hyvää kun sain tämän opuksen käsiini. Hanni Koroma, Sami Sykkö ja Jaanis Kerkis ovat tehneet hienon sisustuskirjan, Avaimia ajattomiin suomalaisiin sisustuksiin. Kirjassa on Jaanis Kerkiksen ottamat, mahottoman kauniit kuvat. Upeista kuvista huolimatta sanoisin että sen paras anti on Sami Sykön kirjoittama teksti Hanni Koroman sisustusajatuksista. Ne ohjaavat tutkimaan sisustettavan asunnon historiaa, ympäröivää maisemaa ja huoneistossa kulkevaa valoa. Kirjassa esiteltävät kodit eivät seuraa trendejä, mutta ovat mitä suurimmassa määrin tässä ajassa kiinni. Ja sitten kuitenkin samaan aikaan sillä tavalla iättömiä, etteivät ehkä vanhene vuosikymmenissäkään. Tykkään, tykkään paljon.

Kirjasta löytyy myös liuta konkreettisia niksejä sisustamiseen; värien ja maalin kiiltoasteen valitsemiseen, seinien koemaalaamiseen, kaappien syvyyden miettimiseen, mattojen värin päättämiseen, ja niin edelleen. Ja ehkä nikseistä parhain:  kirjan asunnon asukas oli saanut valmistujaislahjaksi pari tuntia Hanni Koroman palveluja. Koroma oli tuossa kahdessa tunnissa valinnut asunnon seiniin värit, jotka tekivät sisustuksesta kokonaisen. Sisustusarkkitehdin voi siis palkata ihan vain hetkeksikin, antamaan sisustukselle oikeaa suuntaa.

Pelkään että kirjan mattapintainen, aranoloinen kansi pian selatessa lähmäytyy ja kolhiutuu pienestä klommoille. Tämän kirjan soisi nimittäin säilyvän somana pitkään. Sitä lukiessa melkein tekisi mieli hankkiutua johonkin uuteen suureen remppaprojektiin, jossa saisi taas miettiä kaiken alusta asti.

(Kirjan arvostelukappale saatu blogin kautta.)


A beautiful book about finnish interiors: "Avaimia ajattomiin suomalaisiin sisustuksiin" by Hanni Koroma, Sami Sykkö and Jaanis Kerkis.
.

7 kommenttia :

  1. Tuo kirja alkoi todella kiinnostaan. Täytyykin selvittää, mistä sen voisi hankkia. Itsekään en niin trendeistä välitä ja olisi mukavaa oppia sisustamaan vielä ajattomammin.

    VastaaPoista
  2. Blogistani löytyy sinulle haaste: http://pilviraitti.blogspot.fi/2014/02/suosikit-ja-inhokit.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilviraitin Marjaana! Mä olen ollut historiallisen huono tarttumaan haasteisiin, mutta katsotaas jos tähän kivaan saisin aikaiseksi :)

      Poista
  3. Kirja vaikuttaa ostamisen arvoiselta. Ehkä kontaktmuovi voisi helpottaa pitämään kannet siistinä. Ajatonta sisustamista kannatan minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kontaktimuovi, tietenkin! Parastahan tietenkin olisi jos kirjan kansi olisi jos valmiiksi sellainen oikein kestävä ettei tarttisi sen muovin kanssa teutaroida :)

      Poista
  4. Kiitos kirjavinkistä. Pitänee käydä vilkaisemassa olisiko sille "tilaa" hyllyssäni.

    VastaaPoista
  5. Minäkin (kiinnostavan blogisi lukija jo pitkään), huono kommentoija innostun antamaan mielipiteeni tästä ihanasta kirjasta! Hanni Koroma olisi unelmieni täyttymys kotini katselmukseen ja suunnitteluun. Hän on todella taitava ja ilahdun kaikista jutuista, joita olen hänestä lukenut/nähnyt. Hyviä sisustusarkkitehtejä on varmasti paljon, mutta jokin hänen suunnitelmissaan aina kolahtaa ja ehkä se on juuri ajattomuus, eikä niinkään trendit. Sami Sykkö ja Jaanis Kerkis kiistattomia ammattilaisia hekin! Aah, jos joskus saisinkin heidät yli satavuotiaaseen kotiimme, kuinkahan kaunista jäljestä tulisikaan! Mukavaa puutarhakevättä sinullekin!

    VastaaPoista